Yökkömökki

Yökkömökki.
1945, 1. painos, WSOY.
Kannen tekijä tuntematon.

Kun Laura Latvalan esikoisrunokokoelma Yökkömökki vuonna 1945 julkaistiin, se sai varsin ihastuneen vastaanoton. Näin kirjailija Timo Töyrylä kirjoittaa runoilijasta arvioidessaan vuoden lyriikan satoa Suomen kirjallisuuden vuosikirjassa 1946:

Esikoiskokoelmallaan Yökkömökki uusi nuori nainen Laura Latvala sälytti hennoille hartioilleen painavan lupauksen saaden jo arvovaltaisenkin kritiikin lyömään rumpua puolestaan. Ilahduttava tapaus tämä kokoelma olikin viime syyskaudella. Ja harvinaisen valmista Laura Latvalan lyriikka todella on, joskin kasvumahdollisuuksia on vielä paljon. Sillä suureksi osaksi tämä nide on naamioidun omaperäinen, ts. useissa tapauksissa ulkonainen naamioi uudeksi kulutetun aiheen tai ajatuksen, teknillinen taitaminen helposti häkellyttää lukijan. Eipä silti, kyllä tämä teos hyvin puolustaa paikkaansa monien jo pitemmällekin ehtineiden runoilijoiden viimeisten saavutusten rinnalla ja lyö laudalta monet esikoiset. Hyvinkin persoonallisia ja vavahduttavia äänenpainoja siitä tapaa, varsinkin rakkaus- ja tunnustusrunoista.

1940-luvulla lyriikka sai Suomessa harvinaisen kansansuosion. Erityisesti naisrunoilijat valtasivat alaa Parnasson kentällä. Laura Latvalaa hieman aiemmin esikoisrunokokoelmansa julkaisivat Eila Kivikk'aho, Sirkka Selja ja Anja Vammelvuo. Kerttu Saarenheimo on kutsunut kolmikkoa sota-ajan muusiksi, jolle oli selvä tilaus: "Kun otetaan huomioon, minkälaisen hävittävän voiman vertauskuva sota oli nuoren tytön luovassa mielikuvituksessa, ei sovi ihmetellä, että luonto kaikki uudistavana voimana ja alituisesti uuteen elämään puhkeavana on keskeinen teema useissa 1940-luvun esikoiskokoelmissa. Hämmästyttävän monet osoittavat aihevalinnassaan myös halua eläytyä sadun kimmeltävään maailmaan, eräs pakokeino sekin" . Vaikka Laura Latvalan runoilijantie onkin ollut yksinäisempi kuin kollegojensa, kuten esimerkiksi kokoelmista Aamusignaali ja Keulaneitsyt voimme havaita, kuvastaa Latvalan Yökkömökki luontoteemoineen vahvasti samaa elämäntunnetta kuin sota-ajan muusienkin varhaistuotanto.

Sota ei juurikaan saa sijaa Yökkömökissä. Varsinaisesti sotaa käsitteleviä runoja on vain yksi, "Sairas maa". Sodasta sisältöä on saanut myös runo "Epäuskontunnustus", jossa runoilija varsin rankoin sanoin puhuttelee itse Jumalaa siitä, että tämä sallii maailman pahuuden. Tämä on yllättävää, sillä kautta linjan Laura Latvalan tuotannossa on varsin positiivinen asenne uskonnollisuuteen. Näin "Sairas maa":

Varsinaisia saturunoja on Yökkömökissä neljä. Kahdella niistä on sadunomainen nimikin: "Ruusunen" ja "Lumikki". Usein myöskin Laura Latvalan rakkausaiheisissa runoissa on sadunomaisuutta, jolloin mies - sota-ajan nuoren naisen elämäntilanteen hyvin ymmärtäen - ei usein näyttäydy kovinkaan reaalisena henkilönä vaan joko poissa olevana ( vrt. runo "Ero") tai sadun prinssinä kuten runossa "Lumikki" on asian laita:

Erittäin tärkeäksi teemaksi Yökkömökissä nousee luonto. Luontoon viittaavia ovat monet runojen nimetkin: "Kevättä", "Huhtikuun ilta", "Maan lapsi", "Kesää", "Sade", "Siivetön" ja "Hunajamylly". Latvala ei näe luonnolla itseisarvoa, vaan usein luontoon liittyy laajempia merkityksiä; erilaisia tunnetiloja, olemassa olon tarkoituksen pohtimista tai jopa rakkautta.

Toinen esikoiskokoelman pääaihe on lapsen kuolema. Lapsuudessa koettu pikkuveljen kuolema jätti Laura Latvalan mukaan hänen sieluunsa ikuisen ikävän. Vaikka lapsuus näyttäytyykin Yökkömökissä pääsääntöisesti kohtalaisen turvallisena, on sillä myös tämä raskas varjonsa. Peräti kymmenen (kokoelmassa on 44 runoa) Yökkömökin runosta käsittelee tavalla tai toisella tätä aihetta. Mutta kuitenkin, on olemassa toivo:

YÖKKÖMÖKKI (1945)