Keulaneitsyt

Keulaneitsyt.
1958, 1. painos, WSOY.
Kannen tekijä Martti Mykkänen.

Laura Latvalan kolmas runokokoelma Keulaneitsyt sijoittuu ajallisesti suomalaisen lyriikan murroskauteen, jonka kiihkein aika sijoittuu 1940-luvun loppupuolelta 1950-luvun lopulle. Keskeisimmiksi kysymyksiksi tässä modernismin kentässä nousivat "vapaa säe" ja "kuva" runouden ilmaisullisena tavoitteena. Runo alkoi lähentyä yhä enenevässä määrin toisaalta puhetta ja toisaalta proosaa. 1964 ilmestyneessä kirjasessaan Runon historiaa Aaro Hellaakoski toteaa, että modernistit käyttävät kuvia "ilman selvittelyjä" ja "lukijaa yllättävin yhdistelmin". Lyriikan modernismia tutkineen Maria Liisa Kunnaksen mukaan juuri näitä ominaisuuksia vaadittiinkin modernilta kuvalta kautta 50-luvun.

Kun Laura Latvala aloitteli runoilijanuraansa, häntä rinnastettiin jossakin määrin samoihin aikoihin esikoiskokoelmansa julkaisseihin Eila Kivikkahoon, Sirkka Seljaan ja Anja Vammelvuohon. Näitä kaikkia myöskin Maria Liisa Kunnas analysoi modernisteina. Sen sijaan Laura Latvalaa hän ei mainitse lainkaan. Sen sijaan arvostelussaan Helsingin Sanomissa Toini Havu toteaa, että sekä Laura Latvala että Aila Meriluoto on ylittänyt murrosvaiheen, "josta tie aukeaa eteenpäin".

Jos vertaa Keulaneitsyt-kokoelman runoja 50-luvun modernistisiin runoihin, kuten vaikkapa kriitikkoja yllättäneen Paavo Haavikon esikoiskokoelman runoihin, huomaa kyllä, miksi Kunnas ei teoksessaan Muodon vallankumous lue Latvalaa modernisteihin. Sen sijaan kun tarkastellaan Keulaneitsyttä Laura Latvalan aiempien runokokoelmien valossa, niin eroavuuksia toki on. Esiintyy loppusoinnuttomuutta sekä säkeiden parittomuutta kuten runossa "Idem in me":

Tässä mielessä voidaan puhua Laura Latvalankin kohdalla murrosvaiheesta. Hän on jo ottanut vaikutteita modernisteista, mutta kuitenkin pitäytynyt omassa tiukassa kurinalaisessa linjassaan. Maria Liisa Kunnas on todennut, että modernin lyriikan historiassa niin kiinalaisella kuin japanilaisella traditiolla on tärkeä asema. Latvalla ei koskaan ole tuotannossaan ollut viittauksia itämaiseen kulttuuriin. Sen sijaan länsimaisen kulttuurin historiaan sitäkin useammin. Keulaneitsyessä ovat läsnä niin Rooma, Kreikka, Apollo, Fransiskus kuin Jeanne d'Arc kotoista Kareliaa ja Panu-myyttiä unohtamatta.

Keulaneitsyt-kokoelmassa keskeiseksi nousevat naiseuden ja äitiyden tunteet. Kerttu Saarenheimo onkin puhunut Laura Latvalan "aitonaisellisesta alttiudesta". Naiseutta on toki ollut Latvalan runoissa aiemminkin, nyt naiseutta kuvataan ennen muuta äitiyden kautta ja näin naiseus näyttää kypsemmän olemuksensa ja juuri tätä Saarenheimo tarkoittanee ilmaisullaan "aitonaisellinen alttius". Äitiyteen liittyy myös se, että runot ovat sadunomaisia ja sisältävät viittauksia klassikkohahmoihin kuten Punahilkkaan ja Lumikkiin. Äitiyteen kuuluu myös lempeä leikkisyys, kuten kokoelman ensimmäisessä runossa "Ilo", missä ankara muotokieli jo näyttää murtumisen merkkejä:

KEULANEITSYT (1958)