Tuulien talo

Tuulien talon "alalajiksi" on teoksen kanteen merkitty "sairaalapäiväkirja". Se käy läpi vuodenkierron heinäkuusta 1962 heinäkuuhun 1963. Miljöönä on Harjamäen mielisairaala, jonka alueella Laura Latvala yhdessä kirjailijapuolisonsa Olavi Siippaisen ja heidän viiden lapsensa kanssa asuu ja elää. Kirjassa keskeisenä havainnoijana on lääkäri, mutta koska lääkäri on myös äiti, vaimo ja runoilija, käyvät nämä neljä eri roolia keskenään vuoropuhelua.

Kirjailija panee muistiin ajatuksiaan usein yöllä, päivystyksen pitkinä öinä, jolloin on aikaa ajatella. Ja sitä hän tekeekin - erityisesti Tuulien talon asukkaista hän kertoo suurella lämmöllä:

Siitä on monta vuotta, kun ajattelin, että jokainen tuo tähän taloon tullessaan oman pikku maailmansa mukanaan. Jumala on suuri saippuapallojen puhaltaja, joka puhaltaa itsekullekin oman pallon, kenelle avaramman, kenelle ahtaamman.

Latvalalle itselleen Jumala on näyttänyt suoneen sen avaramman pallon. Taide on merkittävä osa hänen minuuttaan. Lääkärinäkin Laura Latvala on taiteilija:

Olen kirjoittanut koko päivän sairaskertomuksia. Ne ovat kuin pieniä novelleja, lyhennellen tiivistettyjä elämäntarinoita dramaattisine käänteineen.

Mielisairaalan kahvilakin on nimetty taiteellisesti Eksistentialistien Baariksi. Laura Latvalan mukaan se on ansainnut nimensä, sillä se monet sen asiakkaista ovat todellisia eksistentialisteja; käyttäytyvät omituisesti tai vain olevat, tekemättä mitään erityistä.

Olen jakanut naisten vanhan sairaalarakennuksen eri kerrokset Danten mukaan: Inferno, Kiirastuli, Taivas.

Kirjailija askarruttaa monen potilaan sisällä oleva piru, joka tekee heidät tuskaiseksi tai sitten tyhjä katse, joka ei näe mitään. Täytyy muistaa, että 1960-luvun alun mielisairaalan potilasaines oli hyvin sairasta johtuen yksinkertaisesti siitä, että lääkehoitoa oli vähän. Vasta 1950-luvun lopulla Harjamäen sairaalassa saatiin käyttöön rauhoittava lääke, klooripromatsiini (Largactil), jonka merkitys sairaalan elämälle oli mullistava: sairaalan ympäriltä saatettiin poistaa aidat.

Tänään nauroin pitkästä aikaa potilasta tutkiessani. Potilas pyysi todistusta neitsyydestään. Ihmettelen, mihin tarkoitukseen hän mahtaa sitä tarvita. Taivaaseen kenties?

Monen nykynaisen ankara probleema: miten yhdistää työ ja äitiys? Kirjailija pohti sitä jo 25.1.1963:

Lapset ovat vähän väliä soittaneet tänä iltana. "On ikävä", kuuluu puhelimesta pieni heleä ääni. Enkä tiedä, kuka kulloinkin on siellä ja koska tepsuttaa pieni poika sairaalan tietä tuomaan iltateetä äidille. He ovat heittäneet lunta ikkunaan, kun istuin ajatuksissani lukemassa. Sitten olemme seurustelleet, ja olen kysynyt vanhimmalta saksan läksyt ja saanut nuorimmalta monta pehmeätä suukkoa.

Lääkäri-taiteilija-äidin elämässä musiikilla on merkittävä sija. Hän soittaa itse pianoa, mutta harmittelee tekniikkansa vajavaisuutta. Musiikkiin liittyy myös yksin olemisen nautinto. Niin kuin sinä elokuisena iltana, kun muitten jo nukkuessa Laura Latvala istuu parvekkeella punaviinilasin seurassa, sytyttää savukkeen ja on kahden itsensä kanssa: "Elän. Se riittää. Nyt. Ja ilo."

TUULIEN TALO (1964)