	eli Laura Latvalan ja Olavi Siippaisen elämä ja teokset
Siilinjärven kirjasto
\| Prologi \| Laura \| Olavi \| Epilogi \| Lähteet \| Sivukartta \|

Edellinen: Rinascita Seuraava: Elysiumin kultaiset kentät


Laura lyhyesti

Elämä
	Lapsuus
	Nuoruus
	Nuori aikuisuus
	Perhe-elämän ensi vuodet
	Elämän ruuhkavuodet
	Tuulien talossa
	Surukirje Olaville
	Yksin

Tuotanto
	Yökkömökki
	Pikku-Marjan eläinkirja
	Hulivili-kili
	Aamusignaali
	Keulaneitsyt
	Kanavan Marja
	Tuulien talo
	Rinascita
	Tummilla oksilla punaiset marjat
	Elysiumin kultaiset kentät

Tuotanto Olavin kanssa
	Menon yhteisyys
	Toisillemme

TUMMILLA OKSILLA PUNAISET MARJAT (1979)

Tummilla oksilla punaiset marjat.
1979, 1. painos, WSOY.
Kannen tekijä Urpo Huhtanen.

Tummilla oksilla punaiset marjat Laura Latvala on omistanut seitsemälle lapsenlapselleen. Lapset saavat runokokoelmassa keskeisen sijan; jo johdantoruno kertoo paljon: "Odotan joulua kuin lapsi / Odotan lastani kuin joulua." Joulu merkitsee useimmille ihmisille juhlaa ja näin se myös väkisinkin vertautuu arkeen, mikä on useimpien kokoelman runojen lähtökohta. Arki ja elämä voidaan nähdä myös taiteena: "Elämä on epälyyrillisiä runoja."

Elämään mahtuu kaikki tunnetilat. Runossa "Depressio" Latvala kirjoittaa:

Tässä kohtaa
on pois jätetyn
runon paikka.

Ei, ei ole ylistyksen aika nyt.

Elämänilo puolestaan muodostuu yllättävistä asioista kuten runossa "Kevätsade":

Pojanpoika ja peipponen
tulivat samana päivänä.

Ja sade lankesi.

Elämä on rikas
(vaikka velkainen).

Yö on Laura Latvalalle läheinen vuorokaudenaika. Se on antanut inspiraation usealle runolle. Lääkärinä Latvala on joutunut päivystämään lukemattomia öitä. Näin hän kirjoittaa suhteestaan pimeään hetkeen runossa "Yö":

Yö on omani,
yö, jota rakastan,
oi yö.

- - -

Yö on ehjä ja täysi:
ehdoton, kirkas, musta.

Valvovan yöhön voi liittyä myös odotusta:

Jätän lampun palamaan,
oven auki
pojan tulla kotiin.

Kun hän tulee yöllä,
herään hetkeksi
vain toivottamaan:
hyvää yötä.

Aamuksi on jo vekkari vedettynä.

Taide on läsnä myös tämän kokoelman runoissa. Metsiä Laura Latvala nimittää "sibeliaanisiksi" (runo "Yö"). Oman runonsa saa Mukkulan kirjailijakokous vuodelta 1968 ja V. Vionojan taulu "Eriika", jota kuvaava runo on saanut nimekseen "Hiilipiirros". Taide ei kuitenkaan ole haudanvakavaa, sen osoittaa seuraava runo:

Joistakin kirjoista
ei ole edes

kunnon kärpäslätkäksi.

Omaa suhdettaan taiteen tekemiseen Latvala valottaa runossaan "Sunnuntairunoilija":

Olen sunnuntairunoilija
sunnuntaimaalarien tapaan.
Olen sunnuntailapsi,
kuten minulle on kerrottu.

Sunnuntait ovat omani,
ellen ole päivystäjä.

Karu arki on silti
ylin aiheeni
kaikkine dimensioineen,
myös rakkaus, joka käy
yli ymmärryksen.

Suvi Ahola toteaa, että kokoelmassa Tummilla oksilla punaiset marjat ei enää ole nähtävissä nuoruuden paatosta. Elämän hurma on kuitenkin jäljellä, kuten runossa "Herätys" käy ilmi:

- - -

haluan herätä uudelleen
aamu aamulta,
niin kauan kuin niitä riittää,
kokeakseni tämän paratiisillisen maan.