	eli Laura Latvalan ja Olavi Siippaisen elämä ja teokset
Siilinjärven kirjasto
\| Prologi \| Laura \| Olavi \| Epilogi \| Lähteet \| Sivukartta \|

Edellinen: Tummilla oksilla punaiset marjat Seuraava: Menon yhteisyys


Laura lyhyesti

Elämä
	Lapsuus
	Nuoruus
	Nuori aikuisuus
	Perhe-elämän ensi vuodet
	Elämän ruuhkavuodet
	Tuulien talossa
	Surukirje Olaville
	Yksin

Tuotanto
	Yökkömökki
	Pikku-Marjan eläinkirja
	Hulivili-kili
	Aamusignaali
	Keulaneitsyt
	Kanavan Marja
	Tuulien talo
	Rinascita
	Tummilla oksilla punaiset marjat
	Elysiumin kultaiset kentät

Tuotanto Olavin kanssa
	Menon yhteisyys
	Toisillemme

ELYSIUMIN KULTAISET KENTÄT (1986)

Elysiumin kultaiset kentät.
1986, 1. painos, Mattilan kirjapaino ky.
Kannen tekijä tuntematon.

Laura Latvalan viimeiseksi jääneessä runokokoelmassa Elysiumin kultaiset kentät on läsnä koko eletty elämä: lapsuus, sota, rakkaus, luonto, lapset, lastenlapset, vanheneminen, yksinäisyys. Runoissa yhdistyy erikoisella tavalla koko Latvalan runotuotanto.

Latvalan varhaisissa rakkausrunoissa oli jotakin sadunomaisuutta, ne olivat "neitseellisiä rakkausrunoja", joissa itse rakkaus oli merkityksellisempää kuin varsinainen rakkauden kohde fyysisenä olentona. Runossa "Tyttö ruusutarhassa" on samat ainekset mutta runon minä näkee jo rakkauden arkisena ja konkreettisena:

Aamuyöstä terästin kylmää teetä
skottilaisella
söin calypso jugurtin.
Ja sulhanen nukkui kuin tukki.

Lapset ja lapsenlapset ovat naisen elämänkaaren huipentumia: "Kannatti myös nähdä Elämän Friisi: / 6 metriä pitkä voikukkaseppele, / jota lapset kantoivat olkapäillään -." Vanhenevan naisen rakkaudenkokemuksiin voi liittyä myös yksinäisyys. Puolisoa ei ole ja jälkeläisissä nähty perherakkauden tunne saa aikaan suuria haikeuden hetkiä:

Aamuisin tässä talossa liikkuu jäntevä Tarzan.
Viehkeä Jane kiipeää portaita Tarzanin tytär käsivarrella
Taluttaen toisella kädellä Tarzanin poikaa.

Viikonloppuna tulee lisää pari Tarzania perheineen.
Tarzanit pelaavat palloa alapihalla,
Janet ottavat aurinkoa, kuiskailevat salaisuuksiaan,
Tarzanien lapset puhaltelevat saippuapalloja tuuleen.

Itken ääneen tämän kauneuden,
Tämän äärimmäisen orpouden tähden.

Taide ja taiteilijatoverit kietoutuvat alati Latvalan runoihin. 8.10.1980 päivätty runo on omistettu kollegalle, Arvo Turtiaiselle. Herkullisen rohkeaa huumoria on säe "Pentti Saarikoskessa oli terveys piilevänä, / minussa taas kauneus - / se kehkeää vain rakastaville silmille, / silloin häikäisten." Bach - runoilijan suuri rakkaus - on vahvasti läsnä ja vertautuu leikkisästi jopa jazziin. Omaperäistä ironiaa on myös seuraavassa taiderunossa:

Setä Topelius se harrasti hyviä asioita,
eläinsuojeluyhdistyksiä
ja naisia yliopistoon.

Sibelius se sanoi:

Kun tyhmyys kasvaa kyllin suureksi,
siinä on jotain monumentaalista.

Aito sinfoonikon toteamus.

Elysiumin kultaiset kentät -kokoelman parhaat runot ovat ulkoisesti suppeita. Lyhyeen tilaan on mahdutettu paljon asiaa ja lukijan tulkinnoillekin jää tilaa. On myös runoja, jotka vaikeatajuisuudessaan eivät kovinkaan helposti aukea. Toisinaan taas runoilija tulee selittäneeksi liikaa. Paikoin rosoisten ja vähän viimeistelemättömienkin runojen vuoksi ymmärtää sen, miksi kokoelma on omakustanne.

Kuolema on näissä runoissa käsin kosketeltavissa. Sekä esikoiskokoelman että viimeisen kokoelman runot tekevät traagisen kaaren läheisen lapsen poismenon kautta. On jälleen syksy ja tunnelma sama kuin Toisillemme - kokoelman runoissa:

Koko pitkän, pimeän syksyn
on sade itkenyt lapsia,
nyyhkinyt hillittömästi.

Nyt tämä kuiva kyyneleetön suru,
kun taivas on ehtynyt ja
maa menee routaan
kauttaaltaan.

Kunnes jonakin aamuna
lumen armo:

hiiskahtamaton hiljaisuus.

Kaikesta huolimatta runojen yleissävy ei ole lohduton. Yksi kokoelman eheimmistä runoista kiteyttää koko Laura Latvalan runoilijanuran teemoinaan kuolema, luonto ja usko elämään.

Kermankeltaiset pihlajat
vaahtoavat ratavarressa.

Kolme kuusta jo meni,
kolme kuoleman puuta.

Olen matkalla elämän luo.
Elämä tulee vastaan.