	eli Laura Latvalan ja Olavi Siippaisen elämä ja teokset
Siilinjärven kirjasto
\| Prologi \| Laura \| Olavi \| Epilogi \| Lähteet \| Sivukartta \|

Edellinen: Loppuun saakka Seuraava: Ylistän rakkautta

SUUNTANA LÄNTINEN (1943)

Olavi Siippaisen Nuoruuden trilogia -nimellä tunnetun romaanisarjan ensimmäinen osa sijoittuu 1920-30 -lukujen vaihteen Kuopioon. Päähenkilö Aarne Korhonen on 13-vuotias puusepän poika, töissä tulitikkutehtaassa ja omien sanojensa mukaan "katkera". Aarnen perhe; rakennuksella töissä oleva isä, tulitikkutehtaalla töissä oleva äiti ja vanhemmat sisarukset Kirsti ja Einar asuvat pienessä puutaloasunnossa keskikaupungin laitamalla.

Suuntana läntinen on ennen muuta erinomaisen analyyttinen kuvaus työläisperheen vaatimattomasta elämästä. Yhteiskuntaa katsotaan teini-ikäisen Aarnen silmin aluksi epämiellyttävän työnjohtaja Miettisen kautta:

Sitten kuuluu jälleen Miettisen aina tunnin kuluttua toistuva huuto:
     "Missä hemmetissä laudat viipyvät? Ja mitä hemmettiä sinä torkut siellä kuin huuhkaja männynlatvassa. Lautoja, perhana soikoon."
     Miettisen ääni on kärttyinen. Tai on ehkä parempi sanoa ettei hän ole saanut taaskaan viinaa, ajattelee Aarne. Miettisen mieliala riippuu kokonaan viinasta. Ja tuo kiroaminen on hänen tyylinsä. Aarnen mieleen tulvahtaa vahingoniloinen lämpö. Kurjan Miettisparan kurja kiroamistyyli.
     Hän menee, valikoi laudat ja työntää ne Miettisen pöydälle. Tietysti muutama nelituumainen viisituumaisten sekaan. Jos Miettinen haluaa virheettömästi valikoituja lautoja, niin valitkoon itse. Mitä tuo kurja ja turpea ja juoppo ja mustaviiksinen viinamaha kuvittelee oikein olevansa? Joku määrääjä? Vaikka mies tuskin osaa muuta kuin juopotella ja puhua hävyttömyyksiä. Hän tuntee suurta halua sanoa Miettiselle, että olisi syytä joskus pitää suutaan pienemmällä. Hän kyllä kerran opettaa tuolle juoppolallille, miten ihmisiä on kohdeltava. Synkkä plebeijinviha hehkuu tummana hänen sydämessään.

Työläisten ja sivistyneistön välillä vallitsee syvä ristiriitaisuus. Se, mihin luokkaan ihminen kuuluu, rakentaa merkittävästi identiteettiä ja poikkeamia oudoksutaan. Aarnen intohimona on kirjallisuus. Työtoverit katsovat häntä sen vuoksi karsaasti. "Lukenut laatikontekijä" - mahdollinen tuleva työnjohtaja.

"Saakelin poika", he sanovat, "saattepa nähdä että se kukkuu vielä ylipomona tässä tehtaassa, ja silloin Miettinen on kyllä liemessä." He nauraa hohottavat äänekkäästi vitsilleen. Vai aikooko hän kenties yliopistoon tai konttoristiksi? Joka tapauksessa kummallinen tapaus, saakelin kummallinen päädyntekijäksi, jotka tavallisesti ovat parakkien rääväsuita. Heidän ääneensä tulee hiven vastentahtoista kunnioitustakin. Ei tuon pojan päässä pelkkää sahajauhoa ole. Mutta nyt näkyy ylipomo tulevan ja aamiaisaika on aikoja sitten loppunut. Täytyy painua kiireenvilkkaa töihin, ettei synny mitään rähinää. Tämä aikakin näyttää menevän yhä kehnommaksi, eikä tässä tiedä, milloin saa kaputella ulos.

Lukuharrastus vaikuttaa myös nuorukais - Aarnen suhteeseen tyttöihin. Muutoinkin tehtaalaisuus antaa oman leimansa siellä työskenteleviin nuoriin naisiinkin, ainakin miesten näkökulmasta. Tanssisalien tytöt näyttäytyvät typerinä ja seksuaalisesti likaisina - missään tapauksessa he eivät harrasta lukemista - ja miesten ainoaksi merkitykselliseksi toimeksi elämässä muodostuu rahan hankkiminen ja naiskokemuksien kartuttaminen.

Nytkään hänen ilonsa, joka on johtunut keväisestä auringosta, ei kestä kauan. Hänen tervehtiessään portinvartijaa on sydämessä taas liikkumaton vakavuus, ja kuunnellessaan hississä tyttöjen tyhjänpäiväistä keskustelua hän on jo tyytymätönkin. Hitto vieköön, ellei hän kahden vuoden kuluessa pääse laatikontekijäksi, hän lähtee pois tästä tehtaasta ja koko kaupungista. Ja hän inhoaa näitä tyttöjä, jotka aina nauravat. Hänellä ei ole aavistustakaan, että hänen kasvojensa liikkumattomuus ja hänen sukupuolettomuutensa herättävät tytöissä hilpeyttä. Hän ei koskaan ole tullut nauraen tyttöjen luo, taputellut heitä takapuoleen ja kertonut hauskoja hävyttömyyksiä. Siksi tytöt ovat pitäneet häntä hieman hulluna, ja nyt häntä pidetään silloin tällöin pujahtavan kirjakielisen lauseen takia hienostelevana hulluna.

- - -

Aarne seuraa toisten päädyntekijöitten kanssa miehiä sinne. Hän ei ota osaa keskusteluun; hän ei yhdy edes toisten poikien supinaan, sillä nämä ovat häntä vanhempia. Heillä on jo ensimmäiset nuhruiset suhteensa tyttöjen kanssa, pienet ryyppynsä tanssisalien käymälöissä. He ovat pitkäraajaista, julkeasilmäistä laitakaupunkilaislajia, jota tavataan ainoastaan tehtaissa, satamissa ja huonoimmissa tanssipaikoissa.

Ristiriitaisuus yhteiskuntaluokan, aatteen ja sen arvojen ja toisaalta oman minuuden rakentumisen ongelma on keskeinen koko Siippaisen romaanissa. Se kiteytyy seuraavassa Aarne Korhosen pohdinnassa, kun hän kuuntelee työtovereidensa keskustelua.

Proletaareja, ajattelee Aarne tukahtuen, on siinä proletaareja. Einarin pitäisi olla näkemässä näitä...Aarne uskoo hellittämättä ja kiihkeästi, että ihminen voisi olla kommunisti, jos työläiset olisivat sellaisia kuin kirjoissa kuvataan. Järkähtämättömiä ja kiihkeitä aatteenmiehiä. Mutta tällaiset...Miettinen, joka hetkittäin luulee olevansa kommunisti ja odottaa, että taivas tulisi maan päälle ja hänkin saisi siirtyä yksinomaan ryyppäämään. "Herrat saisivat silloin tehdä työt minun puolestani", sanoo Miettinen tilapäisessä aatteellisuudessaan. "Perhana, tuollaiset kuin ylipomot ja kaikki, jotka eivät ole koskaan työhön näppejään panneet." - Lapsellista, ajattelee Aarne tukahtuneesti ikään kuin ponnistelisi syvässä vedessä, lapsellista ja inhottavaa roskaa. Ja Ronkainen? Mies, joka ei uskalla kuulua yhdistykseen, koska pelkää saavansa potkut. On aatteellista tulta, mutta on yhtä innokas kumartelemaan ylipomolle kuin kaikki muutkin. Ja ylistämään Kreugeria.
Hän on katkera Miettiselle, joka on keksinyt samanaikaisesti hänen Kreuger - unelmansa. Hän katsoo liikkumaton pojanviha sydämessään noita jaarittelevia miehiä ja ajattelee epäkunnioittavasti: porsaat! Ette kykene puhumaan muuta kuin hävyttömyyksiä, mokomatkin proletaarit. Ja ylistämään Ivar - ystäväänne. Mutta missä te olitte vuonna -18? Torkkumassa kotonanne, kun toiset miehet tappelivat.