	eli Laura Latvalan ja Olavi Siippaisen elämä ja teokset
Siilinjärven kirjasto
\| Prologi \| Laura \| Olavi \| Epilogi \| Lähteet \| Sivukartta \|

Edellinen: Suuntana läntinen Seuraava: Maata näkyvissä

YLISTÄN RAKKAUTTA (1943)

Ylistän rakkautta.
1943, 1. painos, WSOY.
Kannen tekijä Tapio Tapiovaara.

Olavi Siippaisen ainoa runokokoelma sisältää 26 runoa, jotka on jaettu alaotsikoihin "Lennä, sana", "Kärsimys", "Aika", "Rakkaus", "Nauru", "Harmaata" ja "Poistuneet".

Ensimmäinen osio, joka käsittää vain runon "Lennä sana!" toimii jo sisältönsäkin puolesta eräänlaisena johdantona koko teokselle, sillä se pitää sisällään runojen keskeiset ainekset eli rakkauden ja sodan. Näiden ihmisen minuuteen vahvasti vaikuttavien tapahtumien välittäjänä voi parhaiten toimia sana:

Lennä, sana! Käsin polttavin
sinut maani tuuliin lähetin.
Lennä! Kohta liukuu kaikki pois,
kaikki, jota tänään rakastin.

Pilvet täällä peittää auringon,
raskas mieli, hymy jäinen on.
Ilo kuolee. Yksin valitus
elää sateenraskas, lohduton.

Mutta siksi, sana, rukoilen:
lennä läpi sumun, pilvien!
Vaikka taivas lyijynraskas on,
lennä! Nosta toivo hopeinen!

Sodan loputon ristiriitaisuus kirvoittaa Siippaisen kirjoituskoneesta kokoelman riipaisevimmat runot. Miltä tuntuu tappaa toinen ihminen, hänen tulevaisuutensa? Erään runon minä jopa inhoaa omia käsiään tajuttuaan sen kauheuden, että ne voivat yhtä lailla rakastaa kuin tuhota. Voimattomuuden tunnetta sodan kourissa kuvaa runo "Talvea":

En ollut sankari.
Unelmien voitonlehvät
eivät kiertäneet nuorta päätäni.
Eivät soineet korvissani
sankarirunojenne paisuvat säkeet -
vain hiljainen, arka valitus,
ihmisen valitus verisen aikansa vuoksi.

Makasin helmikuun hangissa,
jähmettynein käsin puristaen kivääriä,
rävähtämättömin silmin tuijottaen aukean taa,
odottaen hyökkäystä, käskyä:
t u l t a!

En ollut sankari -
vain ihminen, väsynyt ja alakuloinen,
suojellen vapautta.

Olavi Siippaisen tuotannossa äitiys on hyvin vahvasti läsnä. Usein kysymyksessä on vanha työläisäiti, jonka raskasta ruumiillisen työn uuvuttamaa olemusta pojan rakkaus ylistää. Tai sitten äiti on nuori, jolloin nimenomaan hedelmällisyys korostuu. Äiti on uutta luova voima, ja hänen rakkautensa on loputonta, sotaakin uhoavaa. Näin asian kuvaa runo "Äiti":

Istuin yksin, väsyen. Kaikki sanat runojen
karkkos iltaan tummaan pakoon vaanijaa.
Silloin: joku hyräillen alkoi laulun hiljaisen -
laulun, jonka sanat rohkea rakastaa!

Nousin, menin ikkunaan: tumma tukka valloillaan
nuori nainen, äiti, lauloi lapselleen
tuuditellen pienoistaan. Rakkautta tulvillaan
nousi laulu hauras iltaan hämyiseen.

Äiti lastaan tuutien syliin unen pehmoisen -
näky suuri, kuolematon, päällä maan:
halki vuosituhanten äidit lastaan tuutien
samoin laulaneet on iltaan tummuvaan!

Seisoin kauan. Ylle maan levitti jo yö verkkojaan,
ilta vitkaan peitti äidin lapsineen.
Seisoin kauan. Katsomaan unohduinkin kauneimpaan
muistoon: äitiin, lauluun, lapsuuteen!