	eli Laura Latvalan ja Olavi Siippaisen elämä ja teokset
Siilinjärven kirjasto
\| Prologi \| Laura \| Olavi \| Epilogi \| Lähteet \| Sivukartta \|

Edellinen: Ylistän rakkautta Seuraava: Sinimekkoinen tyttö

MAATA NÄKYVISSÄ (1946)

Maata näkyvissä.
1946, 1. painos, WSOY.
Kannen tekijä tuntematon.

Nuoruuden trilogia -sarjan toinen romaani sijoittuu 1930-luvulle, jolloin tulitikkutehdas on supistanut henkilökuntansa puoleen ja Aarne Korhonenkin joutunut työttömäksi. Teoksen esikuvana toiminut kuopiolainen tulitikkutehdas supisti niin tuotantoaan kuin työntekijöiden määrääkin. Kun 1923 työntekijöitä oli 500, vuonna 1930 heitä oli enää 249.

Jossakin kuitenkin näkyy valoa, sillä kaupunkiin aletaan rakentaa ensimmäisiä kerrostaloja. Yhdellä tällaisella rakennuksella on työssä Aarne Korhosen isä, kunnes eräänä päivänä Korhosille ilmoitetaan, että isä on kuollut työtapaturmassa. Tästä tilanteesta, isän kuolemaa seuranneesta aamusta, jolloin Aarne menee isän tilalle töihin, alkaa Maata näkyvissä -romaani. Tällaista työ on:

Hänen työnsä rakennuksella on jatkuvasti peräti raskasta. Jok'ikinen aamu saapastellessaan nääntyvin mielin ja raskain jäsenin halki pimeyden, joka tuntuu aamu aamulta käyvän yhä sakeammaksi ja sakeammaksi, hän tuntee hiljaista kauhua lähestyvän päivän johdosta. Missä mahtaakaan olla se työnilo, josta joskus on puhuttu? Kun hän pääsee perille, hän on jo väsynyt, ja aamiaistunnilla hän on likomärkä hiestä. Suomalainen arkipäivä ei tosiaankaan ole kaikkein kauneimpia, ainakaan silloin kun joutuu kärräämään niska vääränä sementtiä ja hiekkaa…Tehtaalaisaika kaunistuu yhä hänen muistoissaan, se näyttää peräti kadehdittavaltakin ajalta. Olisipa nyt nautinto astua sisään lämpimään verstaaseen, kosteiden lautojen makeaan tuoksuun, joka hivelee sieraimia, tuntea koneiden lämmin jyminä, iskeä nauloja pehmeään puuhun! Mutta Kreuger nukkuu ikuista untaan siellä, missä ei tarvita tulitikkuja ja hänen seuraajansa tulitikkuvaltakunnassa ovat innottomia, varovaisia miehiä, joiden meiltä ei lämmitä lainkaan ajatus olla tulitikkukuningas. Ja tuntuu kuin suuren mahtitekijän poistuminen olisi tärähdyttänyt vähän itsekutakin. Nojatuoleissa istuskelevat, sikaria polttelevat ja viskiä ryypiskelevät paksumahat ovat menneet itseensä ja havainneet että varovaisuus voi olla hyve, vaikkei valmistaisikaan tulitikkuja. Ja niin ovat työttömien jonot yhä pitkät, kiroukset kuuluvat pimeydestä tehtaiden porteilla sangen selvästi…Saa totta totisesti olla tyytyväinen, kun ihmiselle on varattu tilaisuus heiluttaa liian raskasta lapiota syvässä montussa tai tarttua hiekkakärryjen aisoihin tai nostaa lankkutarakan olkapäilleen. Leipä ja lämmin asunto ovat sentään suloisia asioita.

Suuntana läntinen -romaanin kohdalla oli puhetta sosiaaliluokan yhteydestä identiteetin rakentumiseen. Samaa aihetta käsitellään seuraavassa, missä kuvataan Aarnen suhdetta ensimmäiseen tyttöystäväänsä:

Niin Irja käy työssä vaneritehtaassa. Ei, hän ei lueskele. Iltaisin hän käy tyttötovereittensa kanssa kävelemässä, ellei ole tanssiaisia... Hänessä ei tosiaankaan ole mitään erikoista - paitsi tuo puhtaus ja se, että hän on vaiti, (ajan hyvän käytöksen mukaan hieno nainen ei koskaan naura ääneen, vrt. kikattavat tehtaalaistytöt Siippaisen Maata näkyvissä -romaanissa, kirj. huom.), painaa sievän, vaalean päänsä alas ja on eleittä. Hän on hyvin suloinen ja sievä ja kiltti tyttö. Aarne ei suutele häntä ensimmäisenä iltana.

Mielenkiintoista on, että Siippainen on pannut päähenkilönsä noudattamaan juuri tuon ajan keskiluokkaista varsin ahdasta sukupuolimoraalia (vrt. romaani Ikuisilla niityillä). Tosin asian ymmärtää luettuaan seuraavan, sillä esim. työläiskirjallisuuden etiikkaa tutkinut Leo Vuotila toteaa työväenliikkeen ja eroksen suhteesta näin:

"Tarkasteltaessa työläiskirjailijaa eroksen kuvaajana on pidettävä muistissa kasvuvuosien tausta: toisaalta verraten vanhanaikaisen kodin vaikutus, toisaalta alempien yhteiskuntaluokkien nuorison suhteellisen väljät sukupuolinormit, mikseipä myös varhaisemman työväenliikkeen jossain määrin vapaa suhtautuminen perinnäiseen sukupuolimoraaliin. Mutta tulevan kirjailijan käsityksiä ei semmoisenaan voi johtaa vain näistä tekijöistä. Opittuaan nimittäin vierastamaan oman luokkansa ilmiöitä ja saatuaan kokea kasvun janon hän on pyrkinyt sekä henkisellä että siveellisellä alueella muodostamaan oman itsenäisen arvojärjestelmänsä, jonka tuli olla suorastaan vastakkainen ympäristön käsityksille. Hän oli poikavuosina joutunut havainnoimaan elämää yhteiskunnan alimmalla askelmalla, jossa sukupuolinen vapaus saattoi esiintyä verhoamattomana ja kursailemattomana ja usein vielä liittyä melkoiseen henkiseen tylsyyteen. Silloin on vähintäänkin mahdollista, että eräänlainen "puritaanisuus" tai ehkä paremminkin siljolainen suoraviivainen puhtauden kaipuu sävyttää suhtautumista tähän elämänkentän sektoriin. Ainakin Siippaisen väitteen mukaan juuri tuollainen tiukka siveellisen puhtauden korostus olisi ominaista työläiskirjallisuudelle, joka ei mahdollisesta karkearakeisuudesta huolimatta koskaan lankeaisi pornografian suuntaan."

Työväenaatteeseen on perinteisesti liittynyt voimakas ammatillinen järjestäytyminen, vaikka varsinaisesti poliittisesti ei oltukaan kovin aktiivisia, se tapahtui välillisesti ammattiyhdistyksen kautta. Tätä tapaa suosi erityisesti teollisuustyöväestö. Poliittisesti aktiiviseen työläisnuorison kärkijoukkoon kuuluu Aarne Korhosen työtoveri Heinonen, kommunisti, joka aatteen levittämisen vuoksi joutuu myöhemmin vankilaan. Työläisyys antaa leimansa paitsi aatteelle myös asumiselle, näin kuvataan Aarnen vierailua esikaupungissa:

Heinonenkin asuu esikaupungissa, mutta aivan toisella puolen kaupunkia kuin Kourit. Täälläpäin ovat tehtaat, ja ne kyllä painavat leimansa ihmisten asumuksiinkin. Ei ole viinimarjapensaita pihamailla eikä asfalttikatuja; syksyisenä iltana saa astella varovaisesti, jos mieli välttyä joutumasta keskelle rapakkoa. Eivätkä nämä talot ole niitä, joita näytetään matkailijoille. Kulkiessaan kohti noita rumia, epäsiistejä parakkeja Aarne tuntee ihossaan värähdyksen, joka ei varmastikaan johdu mielihyvästä. Hän kyllä tuntee hajun, joka leijuu niiden parakkien vaiheilla: vesihöyryä, lapsenvirtsaa, hikeä.

Ja tällainen on Heinosen tervetuliaislausahdus:

"Tällaista täällä on. Pohjasakka ei tosiaankaan asu loistavasti."