Ikuisilla niityillä

Olavi Siippainen lähti ensimmäisessä laajassa romaanissaan Ikuisilla niityillä kokeilemaan uutta suuntaa, fantasiaromaania. Kirjailija sijoittaa teoksen tapahtumat taivaaseen, viheriöiville niityille, jossa leppoisasti kolme varsin erilaista elämänkohtaloa kokenutta miestä kohtaa toisensa ja kukin vuorollaan kertoo oman elämäntarinansa. Vaikka paikkana on taivas, sitä, mitä ihmiselle kenties kuoleman jälkeen tapahtuu, ei käsitellä. Sen sijaan keskiöön nousee kysymys elämän päämäärästä ja siitä miten ihmisen valinnat vaikuttavat unelmien toteutumiseen.

Ikuisilla niityillä edustaa jotakin uutta Siippaisen tuotannossa myös siitä syystä, että tässä teoksessa hän siirtää kuvauksen ensi kertaa laajemmassa mittakaavassa keskiluokan tasolle. Romaanin päähenkilöinä ovat pitkä luutnantti, jonka oikeanpuoleista kasvoa halkoo ruma arpi; lihavahko häränniskainen pastori, joka koko ikänsä kapinoi kirkon oikeamielisyyskäsitteitä vastaan tullen lopulta erotetuksi virastaan ja sitten kolmantena hento mutta ammatissaan menestynyt kirjansitoja, joka rinnakkaisen naissuhteen vuoksi joutuu elämässään syyttömänä tuomituksi vankeuteen.

Romaani noudattaa rakenteeltaan erikoista tyyliä; jokainen puhuu lähes monologinomaisesti yksin. Kirjan 274 sivua on jaettu vain viiteen lukuun, mikä seikka pakottaa lukijan intensiiviseen lukukokemukseen. Luvut on otsikoitu sanoin "Niityt", "Pelko", "Usko", "Nälkä" ja "Tiet". Näistä ensimmäinen osa toimii eräänlaisena johdantona ja viimeisenä puheenvuoron saa itse Jumala. Muut luvut on nimetty kulloisenkin päähenkilön elämää voimakkaimmin hallinneen tunnetilan mukaisesti.

Kirjan vahvimmiksi teemoiksi nousevat naiset, uskonto ja molempiin edellisiin läheisesti liittyen moraali. Uskontoa Siippainen ei niinkään pohdi ihmisen ja Jumalan välisen suhteen problematiikan kautta - siitä huolimatta että yksi henkilöhahmoista on pastori - vaan pikemminkin kirkon suhtautumisesta yhteiskuntaan ja sen sosiaalisen elämän järjestykseen. Tämä tulee esille nimenomaan pikkukaupunkilaisen elämän kuvauksessa, missä esiintyy koko joukko ajatuksen pienuutta, sovinnaisuutta ja ulkokultaisuutta. Tällaista porvarillista elämää Siippainen kuvaa niin herkullisen täsmällisesti ettei varsinkaan savolainen lukija voi olla saamatta korviaan punertaviksi tunnistettuaan siitä ainakin Kuopion ja Varkauden sodanjälkeisen ummehtuneen ilmapiirin...

Olavi Siippaiselle nainen merkitsee useimmiten joko pojan ihailevaa suhdetta vanhenevaan äitiinsä tai sitten hedelmällistä naista. Kirjoittaahan hän muutamaa vuotta myöhemmin "Toisillemme"-runoelmassa: "Rakastan naiseni rintoja, jotka ovat maitoa täynnä." Ikuisilla niityillä -romaanissa kahdella miehellä on suuri suru, toisen vaimo on hedelmätön ja toisen vaimo täydellisessä puhtauden vaatimuksessa pitää aviomiestään jatkuvassa erotiikan nälässä ja siinä sivussa tulee kieltäneeksi puolisoltaan tämän suurimman elämäntoiveen: mahdollisuudesta leikkiä iltaisin omien jälkeläisten kanssa.

Niin on.
     Niin oli minunkin kohdaltani: minut oli luotu vahvan asian väkeväksi aseeksi, mutta minä en osannut olla ase...Minä tahdoin rakentaa uutta kirkkoa entisen puolivalmiin viereen...Minä tahdoin rakastaa, mutta en osannut valita...Minä tahdoin siittää lapsia ja tartuin naisiin, jotka olivat yhtä hedelmättömiä kuin minä itsekin... Minä tahdoin olla verevä ja väkevä ihminen, mutta unohdin kirkkauden...Minä tahdoin olla suuri julistaja, mutta en osannut kuiskata edes omalle sydämelleni...Minä halusin olla Hänen tekojensa korottaja ja unohdin alistaa minuuteni...Ja viime vaiheessa elämääni minä tahdoin olla kauhistuttava esimerkki raadollisuudesta ja olin liikkumaton lätäkkö...
     Nyt minä seison tässä keskellä Hänen ikuisia viheriöiviä niittyjään ja tiedän, että minun pitäisi olla sielu, ja kuinka pääsisin tietämäänkään. Seison kuin seinän edessä. Osaan vain kohottaa käteni ja pyytää tai raivoissani vaatia ratkaisua, minkälaista tahansa...Ratkaisua? Voiko sellainen tulla edes Häneltä? Tai oikeammin: olisiko Hän sitten Hän, jos antaisi ratkaisun ihmisille? Turhaan käännyn puoleenne, sillä näen, ettette tiedä enempää kuin minäkään.
     Emme tiedä mitään.

IKUISILLA NIITYILLÄ (1951)