Pyörättömän piiri

Pyörättömän piiri on romaani pienen ja syrjäisen pohjoiskarjalaisen kylän, Pyörättömän, elämästä. Olavi Siippainen tarjoilee lukijoilleen mitä moninaisimpia ihmistarinoita, joita kaikkia yhdistää filosofinen elämänpohdinta. On lukenut ja viisas mies, suutari Siiskonen ja hänen jazztrumpetistin urasta unelmoiva teinipoikansa. Entäpä ankara ja uskonnollinen isäntä Pietari Kontkanen tai nuori sijaansa etsivä opettaja Rauli Ranta? Eräänlainen kylän taloudellinen keskushahmo on kauppias Petronen, jonka elämän suurin tragedia on sukupuolinen kyvyttömyys. Olisikohan kauppiaan tarina jäänyt kirjoittamatta, jos kirjailija olisi tiennyt Viagrasta?

Suorastaan sydäntä riipaisevasti Siippainen kuvaa Laatikaisen lasten kohtalon. Isän ollessa kaukana metsätöissä perheen äiti yllättäen sairastuu ja kuolee ja kolmen pienen lapsen, joista vanhin on vasta kahdeksan, on selvittävä itsenäisesti kymmenen kilometrin matkasta lähimpään naapuriin.

Sellaista sattuu, sillä vaikka metsät Suomenmaassa ovatkin laajat ja yksinäiset, sijaitsee niiden keskellä asumuksia, joissa eletään ihmiselämää samoja raskaita kohtaloita noudatellen kuin muuallakin. Mutta näistä tapauksista ei kantaudu paljonkaan muitten tietoon. Puuttuu suu, joka puhuisi. Puuttuu käsi, joka kirjoittaisi ja panisi nuo tuskalliset kohtalot sädehtimään.

Kohtalonsa on myös Invaliiti - Kettusella, sotasankarilla, "jonka erinomaisuudesta sanomalehdet aikoinaan olivat pitäneet suurta meteliä". Tuo mies on "surkeannäköinen, matala ja vielä nuorehko miehenkuvatus, joka oli kuuluisa rujoudestaan ja elämäntavoistaan. Miehen vasen käsi roikkui sotien seuraamuksena täysin hervottomana kupeella ja lisäksi vasen jalkakin lenkkasi pahasti". Sodan jälkeen Kettunen elättelee itseään jonkinmoisena kynämiehenä savotoilla ja uitoilla. Syksyisin ja keväisin Kettunen viettää muutaman hilpeän viikon Pyörättömässä, jotka kuitenkin aina päättyvät juoppohulluuteen.

Viinapulloa lempivän miehen anatomiaan Siippainen perehdyttää lukijansa varsin yksityiskohtaisesti. Seuraava kuvaus on yksi Pyörättömän piirin herkullisimmista:

Invaliiti-Kettunen teki kuten oli suunnitellut: kävi saunassa ukkojen kanssa, ajoi partansa, pukeutui huolellisesti ja nousi linjuriin. Etäisenä aikomuksena hänellä oli ensin käydä elokuvissa ja vasta sen jälkeen kunnon ravintolaan palatakseen sitten myöhäisautolla kämpälle. Missään tapauksessa ei hän ottaisi kaupungista ketään mukaansa, sillä se olisi noiden kallisarvoisten säästöviinojen tuho. Niin pitkälle Invaliiti-Kettunen pystyi ajattelemaan selkeästi, mutta hän ei kyennyt muistamaan, että kaikki hänen ryyppykautensa olivat alkaneet yhtä kirkkain suunnitelmin. Koskaan ei ollut suunnitelmissa pienintäkään vikaa. Aina vain sattui jokin vähäpätöinen, sattuman tuoma poikkeama, joka sitten aiheuttikin sen, ettei kaavaillusta järjestyksestä tullut mitään. Tällä kerralla se pieni poikkeama tuli hänen eteensä siinä muodossa, että linjurin saapumisen ja elokuvien alkamisen välille jäi tunnin pituinen rako. Invaliiti-Kettunen tuli ajatelleeksi, että se sopi täyttää nielaisemalla viinilasillinen läheisessä kapakassa.
Myöhemmin ei Invaliiti-Kettunen kuluneista vuorokausista paljonkaan muuta muistanut kuin tuon ensimmäisen viinilasillisen, jonka hän nauttikin aivan sääntöjen mukaan. Sitten poikkesi pöytään tuttu tukkipomo, joka lupaa kysymättä tilasi väkevämpää juomaa kummallekin. Semmoista ystävän elettä ei sopinut torjua. Sen jälkeen heidät houkuteltiin läheiseen seuraan, missä niin ikään istui tuttuja miehiä. Jossakin vaiheessa lähdettiin kapakasta pois ja mentiin melkoisesti tuhruisempaan paikkaan. Joukko oli tässä vaiheessa kasvanut huomattavasti ja sekalaistunutkin. Ääntä ja iloa oli alkanut riittää jo invaliiti-Kettusellekin, joka jälkeenpäin hämärästi muisteli esitelleensä joukolle Lempeää Lempiä, tuota syrjäseudun harvinaista luonnonlahjakkuutta.

Tuo mainittu Lempeä Lempi, joka suo sylinsä iloja niitä kaipaaville Pyörättömän piirin miehille, kietoo monta elämänkohtaloa yhteen. Heti romaanin alkusivuilla Invaliiti-Kettunen vierailee Lempin luona ja näin tapahtuu myös kirjan loppupuolella, kun Kettunen käy tervehtimässä viimeisillään raskaana olevaa Lempiä ja jättää tämän pöydälle hyvänpuoleisen rahasumman ilmoittaen kokonaan katoavansa Pyörättömästä. Lukijalle jää pohdittavaksi, onko Invaliiti-Kettunen kenties lapsen isä.

Pyörättömän piiri on fyysisesti Olavi Siippaisen painavin teos. Sivuja on 468. Niteen paksuus ei kuitenkaan Siippaisella näytä olevan parhaan laadun tae, sillä kokonaisuutena kirja ei rakennu niin eheäksi kuin vaikkapa Nuoruuden trilogiassa, nimensä mukaisesti piiriksi. Ainoaksi yhdistäväksi tekijäksi nousee kohtaus, missä Juhani Siiskosen löydyttyä hirrestä kyläläiset kokoontuvat paikalle päiväilemään. Pienen maalaiskylän ihmiset elävät kukin omaa elämäänsä vieläpä niin, että kirjailija ei varsinaista maalaisuutta kovinkaan nosta esille. Asuinseutu kuvataan lähinnä syrjäisyytenä suhteessa kirkonkylään, kauppalaan ja jopa Helsinkiin.

Kuitenkin Siippaisella on muuan ominaisuus, joka erityisesti Pyörättömän piirissä tulee esille. Kirjailijan puoliso Laura Latvala on todennut, että Olavi Siippainen oli realisti, mutta ei koskaan rahvaanomainen. Nämä maaseudun joskus hyvinkin yksinkertaiset ihmiset onnistuu kirjailija kuvaamaan hyvinkin tarkasti sisältä päin. Siippainen löytää hahmoistaan aina ihmisen, joilla on elämisen oikeus - kullakin omalla tavallaan.

PYÖRÄTTÖMÄN PIIRI (1958)