Kirjeitä kirjailijatovereille 1945-1963

Yksi merkittävä osa Olavi Siippaisen kirjailijapersoonaa ovat hänen kirjeensä. Hän kävi laajaa ajatustenvaihtoa useiden ammattitovereidensa kanssa; muun muassa Lasse Heikkilä, Oiva Paloheimo, Lauri Viita ja Eino Arohonka (Aaro Honka) olivat hänen ystäviään. Siippaiselle nuo kirjeet - varsinkin Paiholassa ja Harjamäellä asuessa - olivat syrjäisten asuinsijojen vuoksi tärkeä kontakti ulkomaailmaan. Siinä missä Olavi Siippainen ihailee ikkunastaan maalaismaiseman kevättä ja kirjaa sen paperille kertoo Lasse Heikkilä näkymiään pariisilaisesta katukahvilasta tai Tampereen lyseon rehtori Arohonka pohtii koulumaailman tilaa. Koko elämän kirjo on läsnä. Siippainen kirjoittaa omien maailmankatsomustensa lisäksi usein myös pieniä hauskoja sattumuksia perheestään, hänhän useimmiten työskenteli kotona. Mielenkiintoista on se, että juuri avioliiton alkuvuosilta, jolloin lapset olivat pieniä, Laura Latvalan elämä kuvautuu usein Olavin kautta. Lauralla oli kiireinen lääkärintyönsä eikä hän ehtinyt kirjoitella juuri muuta kuin potilaskertomuksia.

Kirjeitä kirjailijatovereille -kokoelmaan on koottu niitä kirjeitä, joita Olavi Siippainen kirjoitti nuorille kirjailijoille. Kun Siippaiset vuonna 1952 muuttivat Joensuun lähelle Paiholaan, perustettiin heidän kodissaan jo samana vuonna aluksi valtakunnalliseksikin suunniteltu kirjallistaiteellinen yhdistys Ukri. Tuossa ryhmässä oli sellaisia aloittelevia kirjailijanimiä kuin Aarre Savolainen, Jouko Puhakka, Seppo Lappalainen ja Vesa Niemeläinen. Kahdeksan vuotta myöhemmin vastaavanlainen yhdistys Vestäjät perustettiin Kuopioon. Olavi Siippainen toimi alussa yhdistyksen varapuheenjohtajana. Kuopiossa ja sen ympäristössä kirjailijapolkunsa alkutaipaleella olivat mm. Erkki Ahonen, Eino Säisä ja Seppo Karjala. Näitten Ukrin ja Vestäjien kirjailijoitten kanssa Siippainen oli ahkerassa kirjeenvaihdossa.

Noista kirjeistä valottuu varsin vahvasti Olavi Siippaisen suhde omaan kirjoitustyöhönsä ja taiteilijana olemiseen yleensä. Hän kertoo omista lukukokemuksistaan ja suhteestaan kirjallisuuteen ja taiteisiin. Siippainenhan harrasti myös musiikkia, vaikkei itse soittanutkaan sekä myös oli kiinnostunut kuvataiteista ja tuki muun muassa nuorta kiuruvetistä Eino Ahosta ostamalla hänen taidettaan. Koska Olavi Siippainen oli nuorten taiteilijakollegoitten suhteen hyvin kannustava, kommentoi hän usein kirjeissään kirjeenvaihtotoverin kirjallisia tuotoksia. Kritiikki on rehellistä, mutta suorasukaisetkin kommentit on tarjottu pieteetillä usein omiin kokemuksiin nojaten. Siippainen ei koskaan varsinaisesti opeta, koska hänen mielestään kirjallisesti lahjakasta ihmistä ei voi ohjailla. Yhden neuvon hän kuitenkin antaa:

Muuten: haluat kehittyä kirjoittajana. Siinä asiassa ei juuri keksi parempaa koulua kuin kirjeet. Hanki siis itsellesi neljä viisi kirjeenvaihtotoveria, joista osan pitäisi olla naisia. Et missään muussa opi niin hyvin sävynvaihteluja kuin kirjeissä. Juttuhan on niin, että jokaiselle ihmiselle pitää kirjoittaa eri tavalla - ja samoista asioistakin lisäksi - ja kuitenkin pysyä totuudessa ja säilyttää persoonallinen otteensa. Kirjeitten avulla opit myös tuntemaan eri ihmisiä paljon välittömämmin kuin muutoin ja saat kerätyksi elämänkokemuksia samaten kuin kaikennäköisiä interiöörejä varastoon. Nimenomaan naiset ovat tässä suhteessa hyviä, vaikka itselläni nyt ei olekaan ainuttakaan hameellista kirjetoveria. Eikä siihen suinkaan tarvitse sisällyttää mitään erotiikkaa. Suuri osa naistietämystäni onkin koostunut kirjeenvaihdosta, on melkein uskomatonta, miten avoimesti ripitön luterilaisuus pakottaa ihmisen, nimenomaan naisen, kirjoittamaan.
Hallussani on monia vuodatuksia, jotka veisivät kirjoittajattarensa leivättömän pöydän ääreen, jos esim. aviomies sattuisi saamaan ne käsiinsä. Ja vastata sitten tuommoisiin pulmallisiin, kipeihin kysymyksiin avoimesti mutta niin että aviomieskin saattaa kirjeen lukea, se kehittää melkoisesti tyylitaitoa. Miehet ovat yleensä pidättyväisempiä tai epäluuloisempia, mutta korvauksen tuottaa heidän halunsa yleisten asioitten pohdintaan. En omasta puolestani tähän mennessä ole tarvinnut käyttää ainoatakaan kirjeissä paljastettua yksityistapausta juttuni juonena, mutta herra nähköön miten moni sivu olisikaan jäänyt latuskaiseksi ilman noita kirjeitä. Jos taas vaimosi ei tule katsomaan suopein silmin tuommoista kirjeenvaihtoa, niin silloin on jotain viassa, luullakseni Sinussa itsessäsi.

KIRJEITÄ KIRJAILIJATOVEREILLE 1945-1963 (1975)