VERISAVOTTA (keskeneräiseksi jäänyt)

Elämänsä neljä viimeistä vuotta Olavi Siippainen keskittyi talvisota-aiheisen Verisavotta-romaanin kirjoittamiseen. Kuten elämäkertaosuudesta tulee esille, hän itse odotti teokselta paljon. Niin teki myös kustantaja. Näin kirjoittaa Wsoy:n johtaja Y. A. Jäntti Laura Latvalalle surunvalittelukirjeessään 9.11.1963:

Valitettavasti tuosta Yrjö Jäntin toivomasta testamentista ei tullut koskaan mitään. Se aineisto, minkä Siippainen sai kootuksi oli Laura Latvalan kertoman mukaan niin sekava, ettei siitä kukaan - hänkään - saanut selvää. Tätä asiaintilaa voitaneen pitää varsin todennäköisenä, sillä juuri oma puoliso oli Olavi Siippaiselle tärkein kirjallinen tuki ja kriitikko.

Käsikirjoituksen kanssa oli myös käytännön ongelmia. Yksitoista kuukautta ennen kuolemaansa kirjailija kirjoittaa kirjeessään joensuulaiselle Aarre Savolaiselle, että "tämä marraskuu onkin ollut monessa suhteessa helvetillinen. Minulta meni akatemian apuraha, jota ei kenellekään annettu toistamiseen ja sen sain tietää jo syyskuussa. Täytyy siis taas ruveta siihen samaan rääkkiin, että lehdistä yms. kiskoo vähäisen elantonsa samalla kun koettaa kirjoittaa jotakin pysyvämpää. Mutta se pysyvämpikin, Verisavotta, ehti pahimmilleen siihen vaiheeseen, ettei minulla ole konseptiin mitään lisättävää, vaan on ollut oltava erossa - noin välimatkaa saadakseen - koko luntasta. Kaikki tietysti ja vähän muutkin aihelmat sitten löysivät hyvää pohjaa neuroottisesta luonteesta. Muutaman viikon olenkin katsellut elämää kuin ainakin siitä poistuva uskotellen potevani pahimman lajin keuhkosyöpää. Oikeaa kylkeä on pirusti pakottanut ja vaikka olen jankuttanut itselleni, että keuhkosyöpä on niitä kivuttomimpia tauteja, ei se ole helpottanut."

Traagista kyllä, nuo "keuhkosyövän" oireet osoittautuivat puolen vuoden päästä sydäninfarktin ensimerkeiksi. On hyvin mahdollista, että Verisavotan kirjoitusprosessin aiheuttamat henkiset ja taloudelliset paineet edesauttoivat Olavi Siippaisen sairastumista. Nykykirjailijan kohdalla puhuttaisiin varmaan stressistä. WSOY: ssa sittemmin johtajanakin toiminut Vilho Viksten on todennut, että hän pitää yhtenä elämänsä suurimmista virheistä sitä, että tuli niin voimakkaasti kannustaneeksi Siippaista Verisavotan kirjoittamiseen. Voimakas tarve saada kirjoitetuksi aiheesta jotakin uutta ja omaperäistä talvisotakirjallisuuden kaanoniin näyttää aiheuttaneen kirjailijassa voimakasta ahdistumista. Jää arvoitukseksi, miksi hän ei jatkanut novellien parissa, millä saralla hänen vahvimmat puolensa näyttävät olleen. Tarinaniskijä ei jaksanut loppuun saakka.