Yhteistyö

Lapsen kehityksen, kasvun ja oppimisen tukemisessa vanhemmat ja päivähoidon henkilöstö toimivat kasvatuskumppaneina, jolloin kaikkien osapuolten asiantuntemus ja tietämys yhdistyvät.

Perheiden lisäksi päivähoidon yhteistyökumppaneita ovat hyvinvointineuvola, joka käsittää mm. lastennneuvolan sekä kasvatus- ja perheneuvolan. Yhteistyötä tehdään myös muiden lapselle tarpeellisten tahojen kanssa.

Tarinatahkon päiväkodissa yhteistyötä tehdään myös seurakunnan kanssa. Seurakunnan lastenohjaaja käy pitämässä pyhäkoulua noin kerran kuussa ja kirkossa tai muussa seurakunnan järjestämässä tilaisuudessa käymme noin kolme kertaa vuodessa.

Vuosittain järjestettävän poistumisharjoituksen yhteydessä pelastuslaitoksen edustajat kertovat lapsille turvallisuusasioista ja samassa yhteydessä on myös mahdollisuus tutustua paloautoon.