Yhteistyö
Vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on hyvin tärkeää esikoulussa. Vanhemmat ovat lapsensa parhaita asiantuntijoita ja siksi heidän mielipiteillään ja ajatuksillaan on suuri merkitys mietittäessä lapselle tavoitteita tulevalle esiopetusvuodelle.
Toimikauden alussa pidämme vanhempainillan, jossa kerromme ryhmämme tavoista ja toiminnasta. Tuolloin on hyvä tilaisuus tutustua;me vanhempiin, vanhemmat meihin ja toisiinsa.
Jokaiselle esikoululaiselle teemme lokakuun loppuun mennessä esiopetuksen oppimissuunnitelman yhdessä vanhempien kanssa. Keväällä tarkistetaan yhdessä miten asetettuihin tavoitteisiin on päästy ja samalla täytetään ”Silta päivähoidosta kouluun” -lomake, joka menee lapsen mukana hänen tulevaan kouluunsa. Yhteistyötä vanhempien kanssa teemme luonnollisesti myös päivittäin, kun lasta tuodaan ja haetaan päiväkodista.
Muita yhteistyötahoja ovat koulut, neuvola, sosiaalityö, erilaiset terapeutit, psykologit ym. jokaisen lapsen oman henkilökohtaisen tarpeen mukaisesti.

