Varhaiskasvatus

Vanhemmat haluavat parasta lapselleen. Lapsesta ei tule onnellista ja tasapainoista jos hän saa kaiken haluamansa ja aina tahtonsa läpi. Lapsen tarpeet tyydytetään parhaiten tarjoamalla hänelle kasvatuksellista vuorovaikutusta. Sitä on varhaiskasvatus: käytännön kasvatustoimintaa, joka on tavoitteellista ja suunnitelmallista. Päätavoitteena on edistää lapsen tasapainoista kasvua, kehitystä ja oppimista.

Sanotaan, että leikki on lapsen työtä ja niinpä lapsen leikillä on keskeinen merkitys varhaiskasvatuksessa. Päivähoidossa lapsella on enemmän mahdollisuuksia ystävyyssuhteisiin vertaisryhmässä kaiken kasvattajien antaman hoidon, kasvatuksen ja opetuksen lisäksi. Jo varhaislapsuudessa muotoutuu lapsen itsetunto ja myönteinen minäkäsitys, vuorovaikutustaidot ja suhtautuminen toisiin ihmisiin; empatia.

Yhteistyö lapsen vanhempien ja päiväkodin työntekijöiden välillä (=kasvatuskumppanuus) tuo lapselle jatkumoa ja turvallisuutta eri kehitysvaiheissa – ja parhaimmat edellytykset sille, että voimme kasvatusammattilaisina tukea vanhempia onnistumaan lapsensa  kasvatuksessa.