Vanhempain tarharyhmä
VANHEMPAINTOIMIKUNNAN HISTORIAAVuorelan päiväkodin ja Pikkusiilin vanhempainyhdistyksen toiminta on monipuolista ja muotoutuu paikallisten tarpeiden mukaan kaikkien päiväkodin lasten hyväksi. Päiväkodin vanhempainyhdistys on päiväkodille selkeä yhteistyötaho ja vanhemmille luonteva yhteistoiminnan muoto sekä vaikutuskanava päiväkodin asioissa. Siihen on helppo olla yhteydessä ja liittyä mukaan.
Vuorelan päiväkodin vanhempainyhdistys on toiminut vuodesta 1980 alkaen. Yhdistykseksi järjestäytymisen syynä oli mm. edistää esiopetus- ja nuorisotilojen saamista Vuorelaan.
Vanhempaintoimikunta järjestäytyy joka syksy siten, että kustakin lapsiryhmästä toimikuntaan osallistuu 1- 2 vanhempaa varajäsenineen. Toimikunta valitsee vuodeksi joukostaan puheenjohtajan, sihteerin ja tilinhoitajan. Toimikunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa tarpeiden mukaan.
Vanhempainyhdistyksen toiminta on menneitten vuosien aikana sisältänyt esimerkiksi erilaisia hankintoja lapsiryhmiin kuten televisioita, diaprojektoreita, pianon, kirjoja, pelejä ja leluja. Toimikunnan vanhemmat ovat järjestäneet Vuorelan kylällä kirppareita, äitienpäiväkukkamyyntiä ja t-paitaprojektin. Toimikunta on myös kustantanut lapsille klovni-, teatteri- ja elokuvaesityksiä sekä konsertteja. Toimikunta on avustanut rahallisesti myös kevätretkien toteutumista.
Toimikunnan vanhemmat ovat kutsuneet luennoitsijoita luennoimaan päiväkodin vanhemmille sekä pitäneet vieraanaan sosiaalilautakunnan jäseniä. Toimikunta on tehnyt kuntalaisaloitteita ja ottanut kantaa esimerkiksi Siilinjärven päiväkotien henkilöstön riittävyyteen. Toimikunnan väki on itse käynyt tutustumassa useisiin eri päiväkoteihin ja saanut olla vaikuttamassa Vuorelaan rakennettavan uuden päiväkodin tiloihin.
1990- luvulla vanhempaintoimikunta hankki kummilapsen, Rosemaryn, Sri- Lankasta. Vuosittaiset kustannukset kummilapsesta olivat 1800 markkaa, mikä sisälsi lapsen koulutuksen ja ylläpidon Ruth- orpokodissa. Kummilapsitoiminta oli vahvaa kansainvälisyyskasvatusta Vuorelan päiväkodissa. Orpokodista tuli kuukausittain lehti, joka luettiin lapsiryhmissä tarkasti ja kirjeenvaihto sekä tavaralähetykset Sri- Lankaan oli vilkasta.
Vanhempaintoimikunta on tehnyt perinteisesti yhteistyötä myös paikallisosuuspankin ja Vuorelan Kunnon kanssa pitämällä syksyisin ja talvisin Poppi- urheilukilpailuissa buffettia. Näistä tapahtumista saaduilla tuloilla toimikunta on pystynyt rahoittamaan edellä mainittuja asioita.
Parhaimmillaan vanhempainyhdistyksestä muodostuu vanhemmille tärkeä vertaistoiminnan paikka, jossa voi tutustua muihin vanhempiin ja vaihtaa ajatuksia vaikkapa lapsen kasvatukseen liittyvistä asioista. Innostus toimikunnan toimintaan syttyy usein jo toiminnassa mukana olevien kokemusten kautta. Kun päiväkoti on ”meidän päiväkoti” ja jokainen voi kokea voivansa vaikuttaa päiväkodin arkeen ja toimintaan, se lisää aktiivista halukkuutta toimia kaikin tavoin päiväkodin hyväksi ja olla ylpeä juuri omasta päiväkodista.

