Hiekan-ja öljynerottimet
Jätevesiverkostoon asennettava hiekanerotin estää hiekan, öljyn- ja bensiininerotin polttonesteiden ymv. pääsyn viemäriverkostoon ja jätevesien käsittelyjärjestelmään. Erottimet on mitoitettava Suomen rakentamismääräyskokoelman osaan D1 (2007) perustuen.
Hiekanerottimeen kertyvä sakka on poistettava huomattavasti aiemmin ennen kuin sakka ulottuu hiekanerottimesta öljynerottimeen lähtevän putken korkeudelle. Öljynerotin on tyhjennettävä hyvissä ajoin ennen öljytilan ja/tai sakkapesän täyttymistä. Kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaan öljyn- ja hiekanerottimet on tyhjennettävä vähintään kerran vuodessa.
Tyhjennyksen jälkeen erottimet on täytettävä vedellä ennen käyttöönottoa. Toimenpiteellä varmistetaan erottimen välitön toiminta, jolloin mahdollinen öljyn kulkeutuminen erottimesta suoraan viemäriverkostoon estyy. Hälyttimen anturi on puhdistettava erottimen tyhjennyksen yhteydessä.
Öljyn- ja hiekanerotinjätteiden ammattimaiseen kuljettamiseen ja keräämiseen tarvitaan Pohjois-Savon ELY-keskuksen päätös jätetiedostoon hyväksymisestä tai ympäristölupa. Ongelmajätteitä kuljetettaessa on mukana oltava siirtoasiakirja (rahtikirja). Siinä on oltava ongelmajätteen tuottajan nimi ja yhteystiedot, kuljettajan ja vastaanottajan nimi ja yhteystiedot, kuljetuspäivämäärä sekä ongelmajätteen nimi, luokitusnumero ja määrä sekä jätteen haltijan allekirjoitus. Siirtoasiakirjan laatii ongelmajätteen kerääjä. Erotinjätteiden vastaanottopaikalla on oltava ympäristölupa.
Öljynerottimen jätteet ovat ongelmajätteitä. Myös öljynerottimen yhteydessä olevan hiekanerottimen jätteet ovat ongelmajätettä. Öljynerottimen pintaosan öljyliuotinkerrosta ei saa laittaa jäteöljyn joukkoon, vaan se on kerättävä erikseen.
Hiekan- ja öljynerotuskaivojen kuntoa ja täyttymistä sekä öljynerotuskaivojen hälyttimien toimivuutta on tarkkailtava säännöllisesti. Hiekanerotus- ja öljynerottimien tarkkailusta ja tyhjennyksistä on pidettävä kirjaa, josta ilmenee tyhjennyspäivämäärä, jätemäärä, kuljettaja ja määräpaikka. Nämä tiedot on pyydettäessä esitettävä ympäristönsuojeluviranomaiselle.
Hiekan- ja öljynerottimien tyhjennyksestä ja jätteiden kuljetuksesta on laadittu ohje.


