Siilinjärvi » Ympäristö » Jätehuolto

Jätehuolto

Jätehuollon järjestelyt perustuvat jätelakiin ja kunnallisiin jätehuoltomääräyksiin. Jätehuollon palvelutehtävät, kuten mm. jätteen kuljetuksen, keräilyn ja käsittelyn järjestämisen hoitaa kuntien omistama jätehuoltoyhtiö Jätekukko Oy. Yhtiön Kuopion jätekeskuksessa otetaan vastaan hyödynnettäviä jätteitä ja siellä on myös yhdyskuntajätteen loppusijoitusalue. 

Jätekukon vuosikertomus. 

Jätehuollon järjestämisen viranomaistehtävät hoitaa Savo-Pielisen jätelautakunta, jonka vastuukunta on Kuopion kaupunki. Jätehuollon järjestämisen viranomaistehtäviin kuuluvat muun muassa

Kunta hoitaa romuajoneuvojen siirrot ja Säyneenjoen maankaatopaikan, jossa vastaanotetaan maa-aineksia, kantoja ja puutarhajätteitä.

Lajittelun ABC

Jäteinfo

Ajankohtaista

Luonnos jätehuollon palvelutasoksi vuoteen 2015 on nähtävillä 12.1.- 1.2.2012. Kuntalaisilla on mahdollisuus esittää luonnoksesta mielipiteensä Savo-Pielisen jätelautakunnalle (osoite PL 1097 7011 Kuopio). Lisätietoja asiasta saa jätelautakunnan asiakaspalvelusta, puhelin 017 185 668 ja sähköposti jatelautakunta@kuopio.fi.

Yhteystiedot

Jätekukko Oy
Asiakaspalvelu
puh. 017 368 0152
Sähköposti:
asiakaspalvelu@jatekukko.fi

Siilinjärven jäteasema
Ahmontie 5
puh. 044 740 1508
         044 740 1556
Avoinna
maanantaina klo 8-16 
keskiviikkona klo 10-18

Savo-Pielisen jätelautakunta
Kuopion kaupunki
PL 1097 (Suokatu 42)
70111 Kuopio
jatelautakunta@kuopio.fi
puh. 017 185 668
fax. 017 185 309

Siilinjärven kunta
kunnossapitomestari
Markku Heikkinen
puh. 044 740 1525

ympäristönsuojelutarkastaja
Matti Nousiainen
puh. 044 740 1422

Sähköposti:
etunimi.sukunimi@siilinjarvi.fi