Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Kesätyöseteli 2024

Siilinjärven kunta jakaa kesätyösetelin siilinjärveläisille 9. luokan päättäville nuorille.

Kesätyösetelin avulla kunta haluaa tukea nuorten työllistymistä ja mahdollistaa työelämään tutustumisen. Kesätyösetelin arvo on 310 euroa. Nuori saa yhden henkilökohtaisen kesätyösetelin. Nuori etsii ja hakee itse kesätyöpaikan. Kesätyösetelin työjakson on sijoituttava 3.6.- 2.8.2024 väliselle ajalle.

Työnantaja maksaa nuorelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa, kuitenkin vähintään 395 euroa. Työn kesto on vähintään 10 työpäivää ja työaika vähintään 30 tuntia viikossa. Työntekijän kanssa tehdään työsopimus. Nuoren työaika ajoittuu klo 6–22 välille ja työssä tulee noudattaa lakia nuorista työntekijöistä. Ilta- ja viikonlopputyöstä maksetaan nuorelle asiaankuuluvat lisät. Työnantaja vastaa kaikista työnantajalle kuuluvista velvoitteista esim. tapaturmavakuutuksista ja sosiaaliturvamaksuista.

Työnantajalla tulee olla Y-tunnus. Työnantaja voi olla yritys, yhdistys, järjestö, seura, säätiö, metsäyhtymä tai Siilinjärven kunta. Sama työnantaja voi työllistää useamman nuoren. Työnantaja ei voi olla valtio, muu kunta eikä kotitalous. Työpaikan sijainti tulee olla Pohjois-Savon alueella.

Ohjeet nuorelle

  1. Kysy kesätyöpaikkaa sinua kiinnostavista yrityksistä, yhdistyksistä, järjestöistä, seuroista ja muilta työnantajilta. Kesätyöpaikkoja löydät myös verkosta mm. kuntarekry.fi, te-palvelut.fi, duunitori.fi.
  2. Kun haet työtä, kerro työnantajalle, että sinulla on mahdollisuus saada 310 euron arvoinen kesätyöseteli kesätyötä varten.
  3. Jos työnantaja ei ole aiemmin kuullut kesätyösetelistä, voit opastaa häntä tutustumaan aiheeseen verkossa osoitteessa siilinjarvi.fi/kesatyo
  4. Tee kirjallinen työsopimus työnantajan kanssa. Työn kesto on vähintään 10 työpäivää ja työaika vähintään 30 tuntia viikossa.
  5. Täyttäkää verkkolomake työllistymisestä yhdessä työnantajan kanssa osoitteessa siilinjarvi.fi/kesatyoseteli-tyollistaminen
    • Mikäli tarvitset apua tai tukea kesätyöpaikan hakemiseen, voit olla yhteydessä nuorisotyöntekijöihin nuorisotaloilla.

Ohjeet työnantajalle

  1. Sovi nuoren kanssa palkkauksesta ja mahdollisista korvauksista. 
  2. Työnantajana sinun tulee maksaa nuorelle työehtosopimuksen mukaista palkkaa, kuitenkin vähintään 395 euroa. Työn kesto on vähintään 10 työpäivää ja työaika vähintään 30 tuntia viikossa. Jos alalla on Tutustu työelämään ja tienaa -sopimus, työsuhteessa voidaan noudattaa sopimuksen mukaista palkkausta. Työnantaja vastaa kaikista työnantajalle kuuluvista velvoitteista esim. tapaturmavakuutuksista ja sosiaaliturvamaksuista.
  3. Tee kirjallinen työsopimus nuoren kanssa.
  4. Täyttäkää verkkolomake työllistymisestä yhdessä nuoren kanssa osoitteessa https://www.siilinjarvi.fi/kesatyoseteli-tyollistaminen/.
  5. Tee kesätyösetelin tilitys sähköisellä lomakkeella viimeistään 23.8.2024.

Jos kesätyösetelistä herää kysyttävää, lisätietoja antaa

henkilöstöjohtaja
Tiina Veijola
tiina.veijola@siilinjarvi.fi