Henkilökohtainen apu/suojaimet COVID-19-viruksen aikana
Tavoitteena on koronaviruksen leviämisen torjuminen ja välttämättömän henkilökohtaisen avun turvaaminen. Koronaviruksen leviämisen torjumiseksi tulee välttää tarpeettomia lähikontakteja. Keskeistä on huolehtia käsien pesusta ja käsidesin käytöstä. Hyvällä käsihygienialla pystytään ehkäisemään altistumista koronavirukselle.
Koronavirus tarttuu pisara- ja kosketustartuntana, kun henkilö yskii ja aivastaa. Virus voi tarttua myös tahrautuneiden käsien ja pintojen välityksellä.
Tartuntoja ehkäistään samalla tavoin kuin muitakin hengitystieinfektioiden aiheuttajia eli noudattamalla huolellista käsi- ja yskimishygieniaa.
Käsiä pestään vedellä ja saippualla, vähintään 20 sekunnin ajan. Vältä silmien, nenän tai suun koskettelua. Varmista, että saatavilla on nestesaippua, käsipyyhepaperia ja alkoholipitoista käsihuuhdetta.
Työnantaja on vastuussa työsuojelusta ja työnantajan tulee hankkia suojavälineitä avustajan käyttöön. Suojavälineet katsotaan avustamisen toteuttamisessa tarvittaviksi tarvikkeiksi ja niistä aiheutuvat kustannukset avustamisen toteuttamisesta aiheutuviksi, jolloin suojavälineistä aiheutuvat välttämättömät kulut on mahdollista saada korvatuksi vammaispalveluista esitettyjen kuittien perusteella. Vammaispalvelusta korvataan vain avustajan tarvitsemat suojavälineet: suu-nenäsuojain, käsineet, käsidesi (ei avustettavan perheen käyttämiä). Hankinnoissa on tarkoituksenmukaista erotella avustajalle hankittavat suojaimet. Jos suojavarusteiden saatavuudessa on haasteita, pyritään vammaispalveluista hankkimaan keskitetysti suojavälineitä työnantajille avustajien käyttöön. Välineitä luovutetaan vain Siilinjärven vammaispalvelun henkilökohtaisen avun työnantajamallin asiakkaille.
Suojavälineiden tarve
Jos ette pysty saamaan suojavälineitä itse, vaan tarvitsette kunnan keskitetyn hankinnan apua, pyydämme teitä olemaan yhteydessä sosiaalityöntekijöihin ja kertomaan tarvittavista suojavälineistä ja tarvittavasta määrästä vuorokaudessa ja viikossa avustajan suojautumiseen.
Suojaimien toimittamisesta sovitaan asiakaskohtaisesti.
Lisätietoja asiassa antavat henkilökohtaisen avun asiakkaiden sosiaalityöntekijät vammaispalveluissa.
Anna-Liisa Koskinen p. 044 740 1604
Hannele Papponen p. 044 740 1605
Sosiaali- ja perhepalvelut, vammaispalvelut 15.4.2020