Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Työllisyysviikko 8

12.2.2019

Viikolla 8 Pohjois-Savossa vietetään Työllisyysviikkoa. Siilinjärven osalta työllisyysviikon tavoitteena on tukea erityisesti nuoria työelämään tutustumisessa ja viikon yhtenä tapahtumapaikkana ovatkin Siilinjärven koulut.  Pidempään työttöminä työnhakijoina olleille viikolla on järjestetty kutsutilaisuus asiakasraatiin, jossa on mahdollisuus vaikuttaa kunnan työllisyyspalvelujen kehittämiseen. Lisäksi tiistai iltapäivänä on mahdollista tulla seuraamaan MessiLive keskustelua työnteon- ja sosiaaliturvan yhdistämisestä nuorisotalo Semppikselle. Viikolla on huomioitu myös työnantajat järjestämällä yrittäjille aamiaistilaisuus, jonka yhteydessä on tarjolla vinkkejä hyvinvointiin.

Lisätietoja Päivi Kuikka työllisyysohjaaja, puh. 044 740 1236 tai paivi.kuikka@siilinjarvi.fi