Hamulan koulussa altistumisia koronavirukselle sekä mahdollisesti kirjastossa
TIEDOTE 14.1.2021
Hamulan koulussa Siilinjärvellä on tullut ilmi koronavirustartunta ja siihen liittyviä altistumisia. Altistuneita oppilaita ja henkilöstöä on noin 25 henkilöä. Terveysviranomainen asettaa nämä henkilöt karanteeniin. Koululta ollaan tämän päivän (14.1.2021) aikana yhteydessä perheisiin, joiden lapsia altistuminen koskee. Samoin terveysviranomaiset ovat yhteydessä näihin perheisiin ja antavat ohjeet karanteenista. Perheiltä ei toivota oma-aloitteista yhteydenottoa terveysviranomaisiin, mikäli lapsi on oireeton.
Karanteeniin asetetut oppilaat siirtyvät etäopetukseen. Muut koulun oppilaat jatkavat lähiopetuksessa.
COVID19-virukselle (eli koronalle) on voinut altistua Siilinjärven pääkirjastolla lastenosastolla maanantaina 11.1.2021 noin kello 18 aikaan. Kirjaston lastenosastolla samaan aikaan oleskelleiden henkilöiden tulee seurata terveydentilansa ja hakeutua matalalla kynnyksellä koronatestiin, mikäli he saavat koronatartuntaan sopivia oireita.
Haluamme muistuttaa kaikkia perheitä siitä, että kouluun tai päivähoitoon tullaan vain terveinä ja mikäli infektio-oireita esiintyy, hakeudutaan koronatestiin.
Toivomme, että kaikki kuntalaiset muistaisivat nyt minimoida sosiaaliset kontaktinsa. Näin estämme parhaalla tavalla viruksen leviämistä.
Lisätiedot: sivistysjohtaja Antti Jokikokko, p. 044 740 1301