Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Koronarajoitustoimien purku 6.2.2021 alkaen kunnan sivistyspalveluissa

4.2.2021

Kunnanjohtaja on 4.2.2021 päättänyt, että kunnan sivistyspalveluita koskeva koronarajoituspäätös puretaan lauantaista 6.2.2021 alkaen.

Taustaa

Kunnanjohtajan tammikuun 29. päivänä tekemällä päätöksellä (yleispäätös § 3), joka perustui kunnan häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmän samana päivänä tekemään esitykseen, rajoitettiin Siilinjärven kunnan liikuntapalveluiden toimintaa siten, että kunnan liikuntapalveluiden tuottama ohjattu ryhmäliikunta keskeytettiin, kunnan sisäliikuntapaikat suljettiin ja Fontanella suljettiin yleisöltä ajalla 30.1.–12.2.2021. Lisäksi kansalaisopiston liikuntakurssien lähiopetus keskeytettiin, kirjastopalveluita supistettiin ja koulujen sisäliikuntakerhot, joihin osallistuu oppilaita useilta eri luokilta, peruttiin tai niissä siirryttiin ulkoliikuntaan ajalla 30.1.–12.2.2021.

Alueellinen koronakoordinaatioryhmä on todennut 1.2.2021, että Siilinjärvi on siirtynyt koronaepidemian perustasolle. Kunnan häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmä on 4.2.2021 kokouksessaan käsitellyt kunnan epidemiatilannetta ja voimassa olevia kunnan itsensä asettamia rajoitustoimia. Kokonaisarviointiin perustuen häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmä on esittänyt, että 29.1.2021 asetetut määräaikaiset kunnan sivistyspalveluiden koronarajoitustoimet puretaan lauantaista 6.2.2021 alkaen.