Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Siilinjärven sivistyspalveluiden koronarajoitukset 30.1.–12.2.2021

29.1.2021

Siilinjärven kunta on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen 18.1.2021 ja tilanne on edelleen vakava. Teemme kuntana tässä vaiheessa kaikkemme, ettei tauti tarttuisi laajasti ja ettemme joutuisi leviämisvaiheeseen. Haluamme suosituksilla ja rajoituksilla suojata erityisesti riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä sekä estää tartuntojen leviäminen. Tällä ennakoinnilla rauhoitetaan tilannetta ja toivottavasti ehkäistään pidempiin sulkutilanteisiin joutuminen. Kyseessä on lyhytaikainen toimenpide kaikkien yhteiseksi hyväksi.

Kunnanjohtaja Vesa Lötjönen on 29.1.2021 päättänyt kunnan häiriötilanteiden ja poikkeusolojen johtoryhmän esityksestä seuraavaa.

Liikuntapalvelut

  • Liikuntapalveluiden tuottama ohjattu ryhmäliikunta keskeytetään ajalla 30.1.–12.2.2021.
  • Seuraavat Siilinjärven kunnan sisäliikuntapaikat suljetaan asiakkailta ajalla 30.1.–12.2.2021:
    • kunnan hallinnoimat kuntosalit
    • kunnan sisäliikuntatilat
    • koulujen ja päiväkotien liikuntasalien ilta- ja viikonloppukäyttö
  • Fontanella on suljettuna yleisöltä 30.1.–12.2.2021. Koululaisuinnit järjestetään kuitenkin ennalta suunnitellusti edellä mainittuna aikana, koska uimassa on vain yksi opetusryhmä kerrallaan.
  • Rajoitukset eivät koske yli 18-vuotiaiden maajoukkue-, SM- sekä 1-divisioonatason harjoittelu- ja kilpailutoimintaa eikä kansainväliselle huipulle tähtäävää ammattimaista harjoittelua Siilinjärven alueen urheiluakatemian 1. ja 2. tason urheilijoille.
  • Rajoituksia tarkastellaan uudelleen 4.2.2021 mennessä. Tuolloin arvioidaan toiminnan mahdollinen jatko, alkaen alle 18-vuotiaiden harjoittelutoiminnasta 13.2.2021 alkaen.
  • Siilinjärven kunta suosittelee, että peli- ja kilpailumatkat kulloinkin leviämisvaiheessa oleville alueille perutaan toistaiseksi.

Kirjastopalvelut

  • Siilinjärven kunnan kirjastot ovat avoinna voimassa olevien viranomaisohjeiden ja kirjaston varautumissuunnitelman mukaisin kiihtymisvaiheen palveluin, joita 30.1.–12.2.2021 supistetaan kirjastojen osalta vielä seuraavasti:
    • Kirjastojen lukusalit ja lukupaikat ovat poissa käytöstä.
    • Asiakaspäätteistä jätetään käyttöön vain viranomaisasiointiin tai aineistonhakuun tarkoitetut päätteet.
  • Supistukset vähentävät kirjastotiloissa vietettyä aikaa ja altistumisen riskiä, mutta mahdollistavat nopeamman asioinnin, aineistojen saannin ja viranomaisasioinnin.

Kansalaisopisto

  • Kansalaisopiston liikuntakurssien lähiopetus on keskeytyneenä 30.1.–12.2.2021. Osalla kursseista opetusta järjestetään etäopetuksena. Mikäli etäopetus ei ole mahdollista, liikuntakurssin opetusta jatketaan keväällä kaksi viikkoa pidempään, kuin on ilmoitettu.
  • Muut kansalaisopiston kurssit järjestetään normaalisti turvavälit, maskisuositus ja opetuksen väljyys huomioiden. Mahdollisesta etäopetuksesta ja kurssiaikataulujen muutoksesta, tiedotetaan opiskelijoille ryhmäkohtaisesti.

Koulujen kerhotoiminta

  • Mikäli koulussa on liikuntakerhoja, joihin osallistuu oppilaita useilta eri luokilta, kerhot perutaan tai niissä siirrytään ulkoliikuntaan. Muu koulun kerhotoiminta jatkuu normaalisti.

Lisätietoja antavat: sivistysjohtaja Antti Jokikokko, p. 044 740 1301, liikuntatoimenjohtaja Timo Hyötyläinen, p. 044 740 1314, kirjastotoimenjohtaja Jarkko Nevalainen, p. 044 740 1380, kansalaisopiston rehtori Anita Heino, p. 044 740 1310