Takaisin etusivulle
Palveluseteli
Palveluseteli on erilainen tapa käyttää kunnan palveluja
Palvelusetelien avulla pyritään lisäämään asiakkaiden valinnanvapautta sekä tekemään palvelutuotannosta monipuolisempaa. Palvelusetelin käyttö on asiakkaalle vapaaehtoista ja halutessaan asiakas voi valita kunnan järjestämän palvelun.
Asiakkaalla ei ole ehdotonta oikeutta saada palveluseteliä. Kunta voi vaihtoehtoisesti järjestää palvelun omana toimintana tai ostopalveluna. Palvelusetelejä myönnetään palveluseteliin varatun määrärahan puitteissa.
Siilinjärven kunnalla on käytössä seuraavat palvelusetelit:
Palvelusetelin myöntäminen
Palveluseteli myönnetään palveluntarpeen selvittämisen jälkeen. Myöntämisperusteina käytetään lautakuntien hyväksymiä myöntämisperusteita. Kunnan viranhaltija tekee päätöksen setelin myöntämisestä.