Hyppää sisältöön
90% 95% 100% 110% 120% Tekstin koko
Takaisin etusivulle

Siilinjärvellä on aloittanut Tapaamo

 

Siilinjärvellä toimii Tapaamo

Siilinjärvellä on aloittanut toimintansa Tapaamo.

Mikä on Tapaamo?

Tapaamo on hanke, jolla tuodaan järjestöjen toimintaa näkyvämmäksi ja autetaan kuntalaisia ja järjestötoimijoita löytämään toisensa.

Lisäksi Tapaamo on aloittanut kaikille avoimen olohuonetoiminnan

kansalaisopiston tiloissa kirjaston alakerrassa keskiviikkoisin ja torstaisin klo 12 – 18 sekä

Vuorelan nuorisotalolla perjantaisin klo 9 – 13. Ei 25.6.

Keskiviikkona 9.6. klo 16 – 18 kuullaan valokuvaamisesta ja sen tekniikasta. Paikalla Siilinjärven Kamerat ry:stä Ilkka Kokkonen.

Torstaina 3.6. vietettiin valokuvauksen iltapäivää. Paikalla oli Tapio Nykyri kertomassa valokuvaamisesta.

Keskiviikkona 26.5. vietettiin Yhdessä yhteisöllisyyttä teema iltapäivää. Paikalla olivat Muistiluotsi, Turvalinkki ja Kuvataideyhdistys sekä liikuttajana Tanja Korhonen.

Sydänviikkoa vietettiin 18.4. – 25.4. ja järjestettiin Siilinjärven sydänyhdistyksen, Vuorelan Kunnon ja Tapaamo-hankkeen kanssa yhteisesti toteutettava sydänystävällisen ruuanlaiton etäohjaus 21.4. Ohjaus on katsottavissa Vuorelan Kunnon Youtube-kanavalta. Linkki lähetykseen https://youtu.be/rsWgaX9hQZ4

Helppo liikkua -viikkoa vietettiin 16. – 23.5. 

Helppo liikkua -viikolla muistuteltiin Siilinjärvellä olevista mielenkiintoisista Citynomadi reiteistä. Teemaviikkoon soveltuvia helposti liikuttavia reittikarttoja löytyy kirjastolta, Tapaamosta ja Kunnonpaikasta. Reitit löytyvät https://www.citynomadi.com/route hakusanalla Siilinjärvi; valitse Community-vaihtoehto. Reitin suorittaneiden ja yhteystietojen palauttaneiden kesken suoritetaan arvonta touko-, kesä-, heinä- ja elokuun lopussa. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

Lisäksi sunnuntaina 23.5. käynnistyy perheiden yhteinen Hilima Haepakan Luontoseikkailu Patakukkulan ja Vuorelan alueella https://jenga-jengala.fi/siilinjarvi/ Palauta yhteystietolomakkeet kirjastolle, Tapaamoon tai Kunnonpaikkaan ja osallistut kesäkuukausittaiseen arvontaan samoin kuin Citynomadi reiteiltä.

Tervetuloa liikkumaan ja nauttimaan luonnosta!

Tule Tapaamoon tai ota rohkeasti yhteyttä!

Muistathan koronaohjeistukset ja tulet paikalle vain terveenä.

Katri Thitz 050 568 6757 katri.thitz@kunnonpaikka.com

Tiina Pylkkönen 044 740 1204 tiina.pylkkonen@siilinjarvi.fi