Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Haapamäen asuinalueen vaiheen 1 rakentaminen alkanut

21.2.2023

Haapamäen asuinalueen työt ovat alkaneet viikolla 7, työaika on arkisin 7–18.

Hankkeessa rakennetaan uusille tonteille kunnallistekniikka, sekä alueen kadut. Vesihuoltolinjat rakennetaan Kortepolun ja Toivalantien risteyksestä, ja viedään Viitosen ali Haapamäentien vartta pitkin uudelle alueelle. Viitosen alituksen ajaksi nopeusrajoitus työmaan kohdalla lasketaan 30 km/h.

Pyydämme huomioimaan työkoneet, työmaaliikenteen ja kaivannot liikkuessanne työalueen läheisyydessä. Vaaratilanteiden välttämiseksi vaihtoehtoisten reittien käyttö on myös suositeltavaa. Erityisesti lapsille tulee painottaa varovaisuuden noudattamista työalueen läheisyydessä. Aidattujen ja varoitusnauhoilla eristettyjen alueiden sisäpuolella oleskelu on ehdottomasti kielletty.

Urakoitsijana kohteessa toimii Koneurakointi M. Niiranen Oy, Siilinjärven kunnan ja Kuopion Vesi Oy:n toimeksiannosta.

Pahoittelemme työstä aiheutuvaa häiriötä.