Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Katupölykausi alkanut Siilinjärvellä

4.4.2023

Kevään katupölykausi on alkanut eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Tie- ja katupinnat ovat kuivuneet aurinkoisella säällä ja liikenne nostaa ilmaan talven mittaan teille ja kaduille talven aikaan kertynyttä pölyä. Katupölystä noin puolet on talven mittaan irti jauhautunutta tie- ja katupäällystettä, noin neljäsosa hiekoitusmateriaaleja ja noin neljäsosa mm. rengas- ja jarrupölyä. Pölypitoisuuksien nousua edesauttaa tällä hetkellä keväälle tyypilliset reilut yöpakkaset ja ajoittain tyyni sää. Pölypitoisuudet ovatkin alkuviikosta olleet korkeimpia erityisesti aamuisin ja osin myös iltaisin. Tämä on pitkälti johtunut nimenomaan aamun ja illan sääolosuhteista.


Hengitettävien hiukkasten eli katupölyn pitoisuudet ovat ensimmäisenä kohonneet Kuopion moottoritien vaikutuspiirissä Savilahden ilmanlaadun mittausasemalla, mutta vähitellen pitoisuudet ovat kohoamassa koko Kuopion kaupunkialueella. Tähän saakka korkeimmat katupölypitoisuudet on kuitenkin mitattu Siilinjärven keskustassa Sorakujan mittausasemalla ja Varkaudessa Päiviönsaaren mittausasemalla.
Koska sääolosuhteisiin ei ole odotettavissa loppuviikosta muutosta, katupölypitoisuudet pysynevät koholla myös lähipäivinä. Yöpakkasten hellittäessä kohti viikonloppua, voi tämä jossain määrin alentaa korkeimpia pitoisuuksia, samoin kuin pääsiäispyhinä osin hiljentyvä liikenne.


Vilkkaimmissa liikenneympäristöissä liikkuville nyt vallitsevat pölypitoisuudet voivat jo aiheuttaa haittaa, näin etenkin vakavia hengityselin- ja verenkiertoelin sairauksia poteville. Oireita saavien kannattaa välttää liikkumista ja voimakasta fyysistä ponnistelua vaativia toimia ulkona tällaisilla vilkkaimmin liikennöidyillä alueilla.


Kuopion, Siilinjärven ja Varkauden ilmanlaadun reaaliaikaiset mittaustulokset ovat nähtävissä verkkosivulla https://aqverkkokuopio.net ja valtakunnallisilla ilmanlaatusivuilla. Mittaustulokset ovat nähtävissä myös Siilinjärvi-mobiilisovelluksessa, joka on ladattavissa Android -käyttöjärjestelmälle Google Play Storesta ja IOS-käyttöjärjestelmälle Appstoresta.

Tarkemmat tiedot hengitettävien hiukkasten raja-arvotason ylityksistä Siilinjärvellä ja Kuopiossa löytyvät tästä linkistä.