Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Kuopion Vesi Oy:n ensimmäiset vesi- ja jätevesilaskut lähtevät Siilinjärven asiakkaille kesäkuun lopussa

25.6.2020

Kuopion ja Siilinjärven yhteinen vesiyhtiö on aloittanut toimintansa vuoden 2020 alussa. Yhtiön toiminta-alue kattaa aiemmat Kuopion Vesi Liikelaitoksen ja Siilinjärven kunnan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet.
Uuden vesiyhtiön toiminta-alueella asuu noin 120.000 asukasta.

Kuopion Vesi Oy on ottanut käyttöönsä uuden asiakaspalvelujärjestelmän tänä keväänä. Järjestelmän vaihto oli pakon sanelema, koska entistä järjestelmää ei enää päivitetty.  Asiakaspalvelujärjestelmän käyttöönotossa oli paljon haasteita, joita lisäsivät myös Kuopion ja Siilinjärven vesihuoltolaitosten yhdistymisen ajoittuminen samaan ajankohtaan. Tämän vuoksi Kuopion Veden asiakkaiden alkuvuoden vesilaskutukset ovat viivästyneet.

Nyt järjestelmänvaihtoprojekti alkaa olla hyvällä mallilla. Kuopiolaiset ovat saaneet ensimmäiset laskunsa toukokuussa ja siilinjärveläisille asiakkaille ensimmäiset laskut lähtevät kesäkuun lopussa. Siilinjärveläisten asiakkaiden elokuussa erääntyvien laskujen laskutusjakso on normaalia pidempi 1.1. – 30.6.2020, jonka vuoksi myös laskut ovat normaalia suurempia.

Muutosta laskun loppusummaan tuo myös siilinjärveläisille uutena asiana tuleva perusmaksu 1.1.2020 alkaen. Yhtiön perusmaksu omakotitalolle on 135 €/vuosi sekä Kuopiossa että Siilinjärvellä. Pääsääntöisesti Suomen vesihuoltolaitoksilla on hinnoittelussaan käytössä perusmaksut, joilla katetaan laitoksen kiinteitä kustannuksia. Kiinteiden kustannusten osuus kaikista vesihuollon kustannuksista on suuri, noin 80 %. Siilinjärven tekninen lautakunta on päättänyt jo ennen yhtiöittämispäätöstä 24.8.2016 sekä 26.9.2018, että myös Siilinjärvellä otetaan käyttöön perusmaksu 1.1.2020 alkaen.

Laskujen mukana lähetetään tarkempaa ohjeistusta laskun maksamiseen liittyvistä asioista. Jatkossa Kuopion Vesi lähettää vesilaskut asiakkailleen kuusi kertaa vuodessa.

Suuret laskut voivat aiheuttaa monille talouksille ongelmia koronavirustilanteen vuoksi. Tällöin laskuihin liittyvissä asioissa voi tarvittaessa olla yhteydessä Ropo Capitaliin, jonka kautta Kuopion Veden laskut lähetetään. Ropo Capital voi tällöin tehdä maksusuunnitelman normaalien käytänteiden mukaisesti.

Kuopion Vesi Oy