Hyppää sisältöön
90% 95% 100% 110% 120% Tekstin koko
Takaisin etusivulle

Matkakorttien lisälatauksista busseissa luovutaan

3.6.2021

Waltti-matkakorteille on tähän saakka ollut mahdollista ladata arvoa ja kausituotteita busseissa. Tästä ollaan nyt kuitenkin luopumassa vähentyneen kysynnän ja lippujärjestelmän uudistusten myötä. Ajoneuvolataaminen tulee poistumaan käytöstä 7.6.2021 alkaen.

Ajoneuvoissa tehtävien latausten määrä on ollut pitkään laskussa ja viime vuonna näiden osuus oli enää reilut 3 %. Waltin nettikaupassa tehdään jo yli puolet kaikista ostoista ja loput lipunmyynti- ja lisälatauspisteissä. Ajoneuvolatauksista on peritty 3 €:n palvelumaksu ja maksut on voinut hoitaa ainoastaan käteisellä, kun taas esimerkiksi verkkokaupassa lisälataaminen on maksutonta ja käytössä on useita eri maksutapoja. Suuret kaupungit, kuten Helsinki, Turku ja Tampere ovat jo aikaisemmin luopuneet ajoneuvolatauksista.

Ajoneuvolatauksista luopumisella voidaan myös tukea liikenteen aikatauluvarmuutta, kun matkan etenemistä hidastavat myyntitapahtumat jäävät pois.

Lipunmyyntipisteet löytyvät osoitteesta https://vilkku.kuopio.fi/lipputyypit-hinnat/lipunmyyntipisteet.

Lisätietoja: Jukka Räsänen, joukkoliikennesuunnittelija, jukka.m.rasanen@kuopio.fi, 044 718 5008