Takaisin etusivulle

Ohjeistusta jättiputken hävittämisestä

29.6.2018

Siilinjärven kunnan ympäristönsuojelu on lähettänyt  liitteenä olevan tiedotteen jättiputkikasvustojen hävittämisestä tiedossa olevien esiintymien kiinteistöjen sekä naapurikiinteistöjen omistajille.

Jättiputken hävittäminen ja leviämisen rajoittaminen kuuluu vieraslajilain (1709/2015) mukaan kiinteistön omistajalle tai haltijalle. Kunta hävittää vieraslajeja mm. koulujen ja päiväkotien pihoilta, uimarannoilta ja muilta omistamiltaan kiinteistöiltä.

Kesän edetessä jättiputken torjunnassa on tärkeää estää kasvien siementäminen. Jättiputkella tämä tehdään katkaisemalla kukinto ja polttamalla se, jolloin siemenet tuhoutuvat. Pienehkön kasvuston voi peittää mustalla, paksulla, valoa läpäisemättömällä muovilla. Myös toistuva niittäminen heikentää hiljalleen kasvin elinvoimaa.

Kasvinsuojeluaineita voidaan käyttää harkiten etenkin laajoissa esiintymissä. Käytössä tulee noudattaa kasvinsuojeluaineen käyttöohjetta.

Jättiputkien tuhoamisessa on käytettävä suojavaatetusta sekä hengitys- ja silmäsuojaimia, sillä jättiputkien kasvineste aiheuttaa iholla vakavia palovamman kaltaisia, hitaasti parantuvia tai jopa pysyviä iho-oireita.

On tärkeää muistaa, että jättiputki leviää, jos jättiputkikasvustoa sisältäviä puutarhajätteitä viedään lähivirkistysalueille ja -metsiin. Puutarhajätteitä ei tule viedä asuinalueiden vieressä oleviin metsiin.

Lisätiedot:

Vieraslajiportaali-sivusto www.vieraslajit.fi . Sivuston kautta voi ilmoittaa vieraslajihavainnoista.

Ympäristönsuojelupäällikkö Arja Saarelainen, puh. 044 740 1421
Ympäristönsuojelutarkastaja Matti Nousiainen, puh. 044 740 1422

ymparistonsuojelu@siilinjarvi.fi