Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Pöljän polttoainevuodon torjunta- ja saneeraustoimia jatketaan

11.11.2022

Valtatie 5:llä Pöljällä 28.10.2022 tapahtuneen polttoainevuodon torjuntatoimia on jatkettu vuotopaikalta Pulasteen lampeen johtavissa ojissa sekä Pulasteen lasku-uomassa Pöljänjärveen. Öljyn kulkeutumista Pöljänjärveen on estetty öljypuomeilla sekä öljyä keräävillä öljynimetysmakkaroilla.

Pöljänjärveen ei ole enää päässyt merkittäviä määriä öljyä, joten Pöljänjärvessä vettä voidaan jo käyttää saunavetenä ja uimiseen. Pulasteessa on edelleen öljyä, joten lammen vettä ei suositella käytettäväksi pesuvetenä, saunomiseen tai uimiseen. Torjuntatoimia vesistössä jatketaan ainakin järvien jäätymiseen saakka. 

 Onnettomuuspaikan maaperässä on tehtyjen tutkimusten mukaan pilaantumista, mikä vaatii maaperän puhdistamista tienvarsiojassa ja tieluiskassa. Kunta teettää maaperän saneerauksen massanvaihdolla viikolla 46. 

 Onnettomuudessa rekasta vuotaneen dieselöljyn määrää on selvitetty tarkemmin ja vuotaneen öljyn määrän arvioidaan olevan aiempaa arviota pienemmän, noin 150 – 200 litraa. 

Lisätietoja: 

 Ympäristönsuojelupäällikkö Matti Nousiainen, puh. 044 740 1422