Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Siilinjärven Kasurilantien kiertoliittymään tuleva taideteos on valittu

21.12.2022

Neon-työryhmän (kuvataiteilija Viliina Koivisto ja arkkitehti Mark Nixon) teosluonnos Ihana valittiin yksimielisesti Siilinjärven kiertoliittymään toteutettavaksi teokseksi valintatyöryhmän kokouksessa 14.12.22.

Ihana-teoksessa toteutuvat valinnalle asetetut kriteerit erinomaisesti. Teoksen idea nousee siilinjärveläisestä elämänilosta ja optimismista, mikä näyttäytyy teoksen kirkkaissa väreissä ja ylöspäin kohoavassa muodossa. Valintatyöryhmän mukaan teos kuvaa hyvin dynaamista kasvukuntaa, joka on jatkuvassa liikkeessä ja kehittyy eteenpäin. Se jättää katsojalleen myös tulkinnanvaraa, jolloin jokainen voi nähdä teoksessa haluamansa ominaisuuksia.

Ihana-taideteos toteuttaa hyvin myös kiertoliittymäsijainnin asettamat turvallisuuskriteerit, koska se on riittävän kookas ja helposti tarkasteltavissa eri puolilta myös liikkuvasta kulkuvälineestä, eikä siinä ole pieniä yksityiskohtia, jotka voisivat olla alttiita ilkivallalle. Neon-työryhmä on aiemmin toteuttanut paikkasidonnaisia teoksia mm. Kaarna-teos sote-kirjastokeskus Pirtin edustalle Pudasjärvellä 2021 ja useita Iso-Britanniaan: Pump House Pavillion/Lontoo 2017, Zombie Bench/Lontoo 2012, Cavalry 360/Northumberland 2017 ja Born to be wild/Northfleet 2021.

Luonnostilausvaiheeseen saadut teosluonnokset esiteltiin kuntalaisille anonyymeinä. Rinnakkaiseen luonnostilaukseen ajalla 15.8.-16.10.22 kutsuttiin neljä taiteilijaa tai työryhmää. Tätä edelsi 1.4.-10.5.22 portfoliohaku ja taiteilijahaastattelut. Lähes vuoden kestäneen hakumenettelyn on ohjannut ja hyväksynyt Suomen Taiteilijaseura.

Muiden teosluonnosten tekijät:

Harjumaisemassa, kuvataiteilija ja valokuvaaja Perttu Saksa
Taivas täällä maan päällä, kuvanveistäjä Laura Könönen
Taktiikka, kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Jani Rättyä

Taideteoksen valinnassa haluttiin kuulla myös kuntalaisten mielipide taiteilijoiden ehdotuksista. Kuuleminen toteutettiin marraskuun aikana sähköisenä verkkokyselynä kunnan verkkosivuilla ja paperikyselynä kunnan pääkirjastossa. Ilahduttavaa oli kuntalaisten aktiivisuus, sillä hyväksyttyjä ääniä kertyi 2111 kpl. Kuntalaiskuulemisessa eniten kannatusta sai Perttu Saksan Harjumaisemassa-teosluonnos. Valintatyöryhmä pohti tulosta ja huomioi sen teosten kokonaisarvioinnissa, jossa vertailtiin mm. eri teosten kestävyyttä ja ilkivallalle alttiita ominaisuuksia. Ihana-teosluonnos vastaa parhaiten kaikkiin teokselle asetettuihin kriteereihin, joita ovat paikallisuus, taiteellinen laatu, toteutuskelpoisuus, ylläpitokustannukset ja turvallisuusnäkökulma sekä uniikkius-/uutuusarvo.

– Haluamme, että Siilinjärven kunta voi tarjota taidetta kenen tahansa kohdattavaksi ihan arkiympäristössämme. Edellisen kerran kuntaan on hankittu suurempi taideteos vuonna 2001, jolloin Pekka Jylhän Ilmestys eli kultainen kauris tuli kunnan omistukseen. Siitä on tullut vuosien saatossa kuntalaisille tärkeä maamerkki, kunnanjohtaja Vesa Lötjönen toteaa.

Taideteoksen suunniteltu kustannusarvio on 50.000 €. Taideteoksen toteutus ajoittuu vuodelle 2023, mahdollinen jatkoaika vuodelle 2024.

Valintatyöryhmään kuuluivat:
Vesa Lötjönen, kunnanjohtaja / Siilinjärven kunta, valintatyöryhmän pj
Anna Huttunen, kunnanhallituksen pj
Hanna Kauhanen, kulttuurikoordinaattori / Siilinjärven kunta
Helvi Miettinen, rakennusarkkitehti, Arkkitehtisuunnittelu Siilin Ra-toimisto Oy
Pilvi Ojala, kuvataiteilija, taidegraafikko ja taidemaalari, Suomen taiteilijaseuran nimeämä edustaja
Tuula Pärnänen, nuoriso- ja kulttuuritoimenjohtaja / Siilinjärven kunta
Teija Savolainen, kunnossapitopäällikkö / Siilinjärven kunta
Anna Vilkuna, museonjohtaja, Alueellinen vastuumuseo / Kuopion Taidemuseo