
Siilinjärven lapsiparlamentti kokoontui ensimmäisen kerran
Siilinjärven lapsiparlamentti piti ensimmäisen kokouksensa tiistaina 5.4. Vuorelan koululla.
Lasten Parlamentti on alakoululaisten lasten oma vaikuttamiskanava, jonka tavoitteena on saada lasten mielipiteet kuuluviin elinympäristön kehittämisessä ja päätöksenteossa.
Kokouksen aluksi kuultiin lasten valmistelemat esitykset, joihin oli koottu näkemyksiä omasta koulusta sekä kunnan toiminnasta.
Useissa kommenteissa nousi esiin toiveita koulun tiloihin liittyen sekä erityisesti välituntien liikuntavälineisiin ja koulujen ulkotiloihin liittyen. Myös kouluruoka nousi esille useammassa puheenvuorossa. Kiitos kunta sai muun muassa hyvistä harrastusmahdollisuuksista.
Lisäksi lapsiparlamentin jäsenet ovat valmistelleet kysymyksiä kunnan edustajille, joista paikan päällä olivat kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, sivistysjohtaja Antti Jokikokko, kunnanhallituksen puheenjohtaja Anna Huttunen ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Henna Hiltunen.
Lopuksi lapsiparlamentti antoi oman mielipiteensä lukuvuoden 23-24 loma-aikoihin ja äänestyksen voitti kanta, jossa kesäloma on pidempi ja joululoma lyhyempi.
Lisätietoa lapsiparlamentin toiminnasta https://www.siilinjarvi.fi/minun-siilinjarvi/minun-siilinjarvi-2/vaikuttajatoimielimet/lasten-parlamentti/
