Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Siilinjärven uuden terveyskeskuksen elinkaarihankkeen sopimus sinetöity

30.10.2020

Siilinjärven kunta ja Lujatalo Oy ovat 30.10.2020 allekirjoittaneet sopimuksen Siilinjärven uuden terveyskeskuksen elinkaarihankkeen rakentamisesta. Hankkeen investointivaiheen arvo on noin 20 miljoonaa euroa. Koko sopimuksen arvo on yhteensä noin 39 miljoonaa euroa. Terveyskeskuksen laajuus on reilut 6000 brm². Kohteen rahoittaa Kuntarahoitus Oyj.

Sopimukset allekirjoittivat Siilinjärven kunnan puolesta kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, talousjohtaja Petteri Ristikangas, tekninen johtaja Ari Kainulainen ja toimitilapäällikkö Jukka Kellokumpu. Lujatalon puolesta allekirjoittajina toimivat Lujatalon Itä-Suomen aluejohtaja Heikki Jalkanen ja elinkaariliiketoiminnan johtaja Mikko Hollmén.

Uusi terveyskeskus rakennetaan Kasurilantie varteen nykyisen terveyskeskuksen viereen.

– Olemme hyvin tyytyväisiä, että konkreettinen rakentaminen on pääsemässä alkuun. Vanhan lääkäritalon purkutyöt ovat jo käynnistyneet ja varsinainen uuden terveyskeskuksen rakentaminen käynnistyy tammikuussa 2021. Kohde tulee valmistumaan elokuussa 2022, sanoo aluejohtaja Heikki Jalkanen.
– Hanke on meille Lujatalossa monella tavalla tärkeä. Sijaintinsa puolesta hankkeella on vahvat siteen Lujan historiaan ja terveyskeskushankkeella on myös merkittävä työllistävä vaikutus alueellamme, tuleehan kohde työllistämään noin 60–70 rakentajaa, Jalkanen jatkaa.

Hanke toteutetaan elinkaariurakkamuodolla, jolloin Lujatalo vastaa terveyskeskuksen suunnittelun, rakentamisen ja 20 vuoden ylläpitopalvelujen toteuttamisesta sekä kohteen luovutuskuntovaatimusten täyttymisestä.

– Elinkaarihankkeet tarjoavat kertaprojektien sijasta pidempiä asiakkuussuhteita ja kasvattavat palveluiden osuutta toiminnassa. Jo käynnistyneessä jatkosuunnitteluvaiheessa olemme pitäneet erityisen tärkeänä osallistaa ja sitouttaa tilojen käyttäjät mukaan suunnitteluun, sillä nämä tilat suunnitellaan potilaita ja hoitohenkilökuntaa varten, elinkaariliiketoiminnan johtaja Mikko Hollmén korostaa.

– Siilinjärven terveyskeskuksen uudisrakennushanketta on odotettu todella pitkään nykyisten toimitilojen mittavan sisäilmaongelman vuoksi. Odotamme uusien tilojen olevan terveelliset, turvalliset ja toimintaympäristöltään vastaavan tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluiden tasoa. Tavoitteena on toiminnan sujuvuuden mahdollistavat tilat, jotka ovat potilaslähtöiset, helposti saavutettavissa ja asianmukaiset. Toivomme uusien tilojen mahdollistavan käyttäjäystävällisen toiminnan sekä tukevan ydinprosessien tuottamista, sanoo Siilinjärven kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen.

Siilinjärven kunnanjohtaja Vesa Lötjönen pitää erityisen tärkeänä kuntalaisten hyvinvointia.
– Nyt uuden terveyskeskuksen myötä kunta pystyy tarjoamaan terveet, nykyaikaiset ja puhtaat tilat niin työntekijöille kuin kaikille terveyskeskuspalveluja käyttäville kuntalaisille. Uusi terveyskeskus on kuntakeskusuudistuksen ensimmäinen vaihe, tästä lähdemme strategiamme mukaisesti kuntaa uudistamaan ja kehittämään, Lötjönen iloitsee.

Lisätiedot
Siilinjärven kunta, kunnanjohtaja Vesa Lötjönen, p. 0447401101, vesa.lotjonen@siilinjarvi.fi
Siilinjärven kunta, sosiaali- ja terveysjohtaja Kati Kantanen, p. 0447401951, kati.kantanen@siilinjarvi.fi
Lujatalo Oy, Itä-Suomen aluejohtaja Heikki Jalkanen, p. 0445852615, heikki.jalkanen@luja.fi
Lujatalo Oy, elinkaariliiketoiminnan johtajan Mikko Hollmén, p. 0445852900, mikko.hollmen@luja.fi