Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Tiedote lintuinfluenssasta

26.7.2023

Tiedote lintuinfluenssasta

Suomessa leviää tällä hetkellä luonnonlinnuissa raju lintuinfluenssa-aalto. Lintuinfluenssa on tarttunut Pohjanmaalla turkiseläimiin useilla turkistiloilla, ja Ruokavirasto on asettanut eläintautilain nojalla tartuntavyöhykkeen, jolla pyritään estämään taudin leviämistä. Tällä hetkellä Pohjois-Savo ei kuulu tartuntavyöhykkeeseen, mutta influenssan nopean leviämisen vuoksi on suositeltavaa suojata kaikki siipikarjaeläimet huolellisesti luonnonlintukontakteilta ja luonnonlintujen ulosteilta myös varsinaisen tartuntavyöhykkeen ulkopuolella.

Mikäli luonnonlinnuissa havaitaan Siilinjärven, Lapinlahden, Kaavin, Tuusniemen, Rautavaaran tai Kuopion alueella joukkokuolemia tai yksittäisiä kuolleita petolintuja, tai jos siipikarjassa havaitaan tavanomaisesta poikkeavia oireita tai lisääntynyttä kuolleisuutta, ottakaa matalalla kynnyksellä yhteyttä oman alueenne kunnan- tai valvontaeläinlääkäreihin. Yksittäisistä kuolleista linnuista ei tarvitse ilmoittaa, ellei kyseessä ole iso petolintu.

Tämä tällä hetkellä leviävä lintuinfluenssavirus tarttuu heikosti ihmiseen ja tartuntaan tarvitaan suora lähikontakti sairaan tai kuolleen linnun kanssa. Älkää koskeko kuolleisiin lintuihin ilman suojakäsineitä ja suojamaskia. Yksittäisen kuolleen linnun voi tarvittaessa haudata tai poimia muovipussiin ja hävittää sekajätteen mukana. Syrjäisillä alueilla kuolleen linnun voi jättää luonnoneläinten ruuaksi.

Ruokavirasto päivittää lintuinfluenssasta ajantasaista tietoa omilla sivuillaan osoitteessa

https://www.ruokavirasto.fi/teemat/lintuinfluenssa/

Siilinjärven kunnan sivuilla on yhteystiedot alueen kunnaneläinlääkäreille ja valvontaeläinlääkäreille

https://www.siilinjarvi.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparistoterveys/elainlaakinta/vastaanotot/

https://www.siilinjarvi.fi/asuminen-ja-ymparisto/ymparistoterveys/elainlaakinta/elainsuojelu/