Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Vesijohdon vuotokorjaustyö Ruskeisentiellä Toivalassa

17.2.2023

Kuopion Vesi on todennut vesijohtovuodon Siilinjärven Yhdysväylän ja Ruskeisentien välisellä kevyen liikenteenväylällä. Korjaustyön vuoksi vedenjakelu keskeytyy maanantaina 20.2.2023 klo 8- 18 välisenä aikana karttaan (liitteessä) merkityllä alueella.

kartta Ruskeisentieltä

Venttiilien sulkeminen voi aiheuttaa vedenlaatuhäiriöitä myös muualla Toivalan alueella. Työn aikana vedessä voi esiintyä värjääntymistä, koska työstä johtuva paineen vaihtelu voi irrottaa putkistosta rauta- ja mangaanisaostumia. Talousvettä kannattaa varata tarvittava määrä. Vettä kannattaa tarvittaessa juoksuttaa saostumien poistamiseksi kiinteistönne sisäisistä putkista.

Tietoja työstä voi kysyä työaikana (klo 7-15.30) numerosta 044 718 5376 ja työajan ulkopuolella numerosta 0500 203 023.