Hyppää sisältöön
Takaisin etusivulle

Haemme lounas-kahvilayrittäjää Siilinjärvelle

Lounas-kahvila sijaitsee Siilinjärven keskustassa uuden terveyskeskuksen pääsisäänkäynnin välittömässä läheisyydessä. Lounaskahvilan koko on yhteensä 114 neliötä, josta salin osuus 57 neliötä. Lounas-kahvilassa on lisäksi myös kabinettitila. Salin puolella asiakaspaikkoja on  yhteensä 46 kappaletta.

Terveyskeskuksen vuosittainen kävijämäärä on tällä hetkellä noin 11 000 vuodessa ja nykyinen henkilöstömäärä on 150. Uuden lounas-kahvilan toiminta on tarkoitettu terveyskeskuksen sisäisille ja ulkoisille asiakkaille, jonka lisäksi kahvila voi hoitaa tilaustarjoiluita mm. Siilinjärven kunnan tarpeisiin.

Lounaskahvilan vuokra on 1 540 €/kk (alv 0 %). Sähkö ja vesi kulutuksen mukaan (omat mittarit). Kahvilan aukioloajat ovat sovittavissa. Lounaskahvilan salin kalusteet toimitetaan Siilinjärven kunnan puolesta, muun irtaimiston yrittäjä hankkii itse.

Siilinjärven terveyskeskuksen uusi lounaskahvila soveltuu aloittavalle yritykselle, jo toiminnassa olevalle yritykselle tai laajentuvalle yritykselle. Alkavalla yrityksellä on mahdollisuus hakea starttirahaa, jota haetaan Pohjois-Savon TE-toimistosta.

 

Vapaamuotoisesta hakemuksesta tulisi käydä ilmi seuraavat tiedot:

  • Lounaskahvilan palvelukonseptin kuvaus ja liiketoimintasuunnitelma
  • Toimiva yritys: tilinpäätökset viimeisestä tilikaudesta
  • Alkava yritys: lounaskahvilatoimintaan liittyvä osaaminen, koulutus ja työkokemus
  • Mahdolliset aiemmat referenssit vastaavasta liiketoiminnasta
  • Muuta tietoa yrityksestä
  • Tilaajavastuulain mukaiset tiedot (esim. tilaajavastuuraportti ja mm. verovelkatodistus)

Hakuaika päättyy 28.3.2022 klo 15. Hakijoiden jatkoneuvottelut/haastattelut tehdään huhtikuussa ja tieto valitusta yrittäjästä ilmoitetaan viimeistään 2.5.2022.

Hakemukset lähetetään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@siilinjarvi.fi

Lisätiedot ja tiedustelut: Elinkeinopäällikkö Pekka Turunen, puh 044 740 1130, pekka.turunen@siilinjarvi.fi