Hyppää sisältöön
90% 95% 100% 110% 120% Tekstin koko
Takaisin etusivulle

Perhekeskuskyselyn 2022 tuloksia

10.6.2022

Toukokuussa 2022 toteutettiin lasten ja nuorten huoltajille kysely, jolla kartoitettiin heidän käsityksiään ja kokemuksia Siilinjärven perhekeskuspalveluista. Perhekeskukseen on koottu lapsiperheiden palvelut ja se sisältää mm. neuvolan ja kouluterveyden huollon palvelut. Perhekeskus toimii verkostomaisesti ja sen toimintoja on sijoitettu eri alueille. Perhekeskuksesta voi lukea lisää täältä: https://www.siilinjarvi.fi/sosiaali-ja-terveyspalvelut/lapsiperheiden-palvelut/

Kyselyyn vastaajien (n=88) mukaan Siilinjärven perhekeskuksen palveluista on saanut apua ja tukea erittäin hyvin tai hyvin erityisesti lapsen kasvun ja kehityksen seurantaan, lapsen hyvinvoinnille ja perheen yksilöllisyyden huomioimiseen. Toisaalta vastaajat kokivat, että avun saaminen voi olla hankalaa ja tarvittaisiin yksilöllisempää kohtaamista ja enemmän tukea esimerkiksi vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja erityislapsiperhearkeen. Tulosten mukaan kehitettävää on myös tiedon saatavuudessa.

Kyselyn tuloksia hyödynnetään perhekeskustoiminnan kehittämisessä. Pyrimme kiinnittämään entistä enemmän huomiota yksilölliseen kohtaamiseen ja parantamaan tiedottamista ja tiedon löydettävyyttä.

Voit lukea lisää kyselyn tuloksista täältä: Perhekeskuskyselyn tulosten yhteenveto 2022